Pääkirjoitus

Pi­sa-me­nes­tyk­sen loisto on hii­pu­nut – op­pi­mis­tu­los­ten luisu ei voi enää jatkua

Maailmalla mainetta niittäneen suomalaisen koulujärjestelmän loisto on pahasti himmentynyt. Uusimpien tutkimustulosten pitää avata päättäjien silmät, sillä entinen meno ei voi enää jatkua.

Suomalaisella koululla ei mene yhtä hyvin kuin ennen. Paistattelu hienojen Pisa-tutkimustulosten valossa on jäänyt taakse. Uusimmat tiedot koululaisten osaamisesta kertovat, että kaikki ei ole kunnossa.

 Reilu viikko sitten julki tullut ensimmäinen opetus- ja kulttuuriministeriön sivistyskatsaus kertoi kansainvälisesti kärjessä olleiden oppimistulosten heikentymisestä, suomalaisten koulutustason pitkään jatkuneen nousun pysähtymisestä ja kansalaisten sivistykseen käytettyjen rahojen hitaasta hiipumisesta.

Suomalaisten nuorten oppimistulokset ovat toki vielä nytkin kelvollisia verrattuna moneen muuhun maahan. Tulosten luisu huonompaan suuntaan on kuitenkin ollut poikkeuksellisen vauhdikas, eikä syitä siihen pystytä vielä tarkasti sanomaan.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut