”Pistä se hiljemmälle! Kohta mun hampaista irtoo paikat”, parkaisi vaimo. Olin juuri ilahduttamassa itseäni Lark’s Tongues In Aspic II -kappaleen loppukliimaksilla, joka vastikään remasteroituna versiona soi vielä aiempaakin komeammin.

Musiikkimakumme eivät aina kohtaa, mutta toden totta: olin usein miettinyt, mikä olisi osuva kuvaus Robert Frippin kliinisen tarkkaan harkitusta, mutta voimallisesta ja ytimiin saakka osuvasta kitarasoundista.