
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) antoi perustuslakivaliokunnan varajäsenelle, demarikansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposelle virheellisiä ohjeita perustuslakivaliokunnan perjantain kokouksesta.
Kokouksessa äänestettiin perjantaina saamelaiskäräjälain mietinnön valmistumisesta.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Mäkisalo-Ropponen vahvistaa STT:lle tekstiviestitse ilmoittaneensa Ojala-Niemelälle, että hän pääsee perustuslakivaliokunnan kokoukseen kello yhdeksältä. Ojala-Niemelä oli kuitenkin ilmoittanut, että kokoukseen tarvitaan hänet vasta kello 10.
Mäkisalo-Ropponen oli varautunut menemään valiokunnan kokoukseen kello kymmenen, mutta hän saikin viestin, että kokous loppuukin aiemmin eikä tarvitse tulla.
– Luulen, että kokous eteni nopeammin kuin mitä puheenjohtaja ajatteli, sillä alun perin kokoukseen oli varattu aikaa kello 13 saakka, Mäkisalo-Ropponen viestittää.
Ojala-Niemelä sanoo nyt STT:lle toimineensa vilpittömässä mielessä.
– Mäkisalo-Ropponen oli valitellut sitä, että hänellä on kiireinen aamu ja hänen pitää perua menojaan ja suunnitelmiaan. Minä ihan vilpittömässä mielessä laitoin hänelle viestin, että jos on kiirettä, riittää kun tulet kymmeneksi.
Sitten tilanne Ojala-Niemelän mukaan eskaloituikin nopeasti äänestykseen.
– Kyllä minä tietenkin silmäilin, keitä pöydän ympärillä on, mutta en voinut ennakoida, että yksi keskustalainen äänestää tyhjää.
Hän lisää, että jos heidän oma edustajansa olisi ollut keskustan kansanedustajan Markus Lohen tilalla, äänet olisivat menneet tasan. Silloin asian olisi ratkaissut arpa.
Lohi: Ojala-Niemelä soitti ja sanoi pöydässä olevan tilaa
HS uutisoi perjantaina, että SDP:n kansanedustajien poissaolot saattoivat ratkaista lain kohtalon valiokunnassa. Valiokunta äänesti perjantaina siitä, tehdäänkö saamelaiskäräjälaista mietintö vai ei.
Asia ratkesi äänin 9–7 siten, ettei mietintöä tehdä. SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP olivat sen kannalla, että mietintö olisi laadittu. Perussuomalaiset, kokoomus ja keskusta olivat sitä mieltä, että ei. Yksi edustaja äänesti tyhjää.
Keskustan Lohi ehdotti valiokunnan toteavan, että valiokunnalla ei ole edellytyksiä laatia asiasta mietintöä. Lohi sanoo STT:lle, että Ojala-Niemelä oli ottanut häneen yhteyttä torstai-iltana valiokunnan sijaisjärjestelyistä. He ovat Lohen mukaan muutoinkin usein yhteyksissä.
– Hän sanoi, että tilaa on pöydän ympärillä, Lohi sanoo.
Ojala-Niemelä oli Lohen mukaan varmistanut neuvokselta, minkälainen sijaantulojärjestys on.
– Ja että minä voin olla niin kauan kuin Mäkisalo-Ropponen tulee paikalle, Lohi sanoo.
Oikaisu 26.2. kello 19.50: Jutun alkuperäisestä otsikosta ja kärkilauseesta saattoi saada virheellisen kuvan, että perustuslakivaliokunnassa olisi etukäteen tiedetty äänestyksen aikataulusta, vaikka todellisuudessa näin ei ollut.