Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Pe­rin­teis­ten ke­sä­töi­den rin­nal­le tar­vi­taan uusia tapoja työl­lis­tyä

Kaikille nuorille ei tänä kesänä riitä kesätöitä. Silti keskustelu pyörii pitkälti sen ympärillä, miten nuoret mahtuisivat olemassa oleviin työpaikkoihin, ei siinä, voisiko kesätyö näyttää myös toisenlaiselta.

Yhä useampi nuori työllistää itsensä kesäyrittäjänä esimerkiksi pihatöissä, koiranulkoiluttajana tai leipomalla. 4H:n kautta yrittäjyyttä voi kokeilla jo 13-vuotiaana. Viime vuonna 3 100 4H-yritystä teki yhteensä 5,34 miljoonan euron liikevaihdon.

Siinä missä perinteisessä kesätyössä nuori tekee hänelle annettuja tehtäviä, kesäyrittäjänä hän oppii luomaan työnsä itse. Monelle nuorelle ensimmäinen oma asiakas on myös ensimmäinen kokemus siitä, että oma osaaminen todella kelpaa.

"Oma-aloitteisuus, ongelmanratkaisu ja ajanhallinta ovat taitoja, joille on käyttöä kaikessa työelämässä."

Huoltajille tärkeintä on turvallisuus ja se, ettei nuori jää yksin. 4H-yrittäjänä nuori saa tuekseen aikuisen. Samalla keskeistä on oppiminen: oman osaamisen tunnistaminen, asiakaskohtaamiset ja työn hinnoittelu.

Nuorena kokeiltu yrittäjyys kantaa pitkälle aikuisuuteen. Oma-aloitteisuus, ongelmanratkaisu ja ajanhallinta ovat taitoja, joille on käyttöä kaikessa työelämässä.

Perinteisten kesätöiden rinnalle tarvitaan uusia tapoja työllistyä. Siksi myös kuntien, koulujen ja vanhempien on tärkeää tunnistaa ja tukea tätä mahdollisuutta nykyistä paremmin.

Nuorten kesäyrittäjyys ei ole vain vaihtoehto – se on ratkaisu, johon meillä ei ole varaa olla tarttumatta.

Tomi Alakoski

toimitusjohtaja, Suomen 4H-liitto