Suomalainen Hannes Kolehmainen voitti vuonna 1912 kolme olympiakultaa pitkillä juoksumatkoilla Tukholman olympialaisissa. Suomi oli silloin osa Venäjän keisarikuntaa. Vuonna 1920, juuri itsenäistyneen Suomen edustajana Kolehmainen voitti vielä yhden olympiakullan maratonjuoksussa Antwerpenissä.
Nuoressa tasavallassa nostatettiin 1920- ja 1930-luvulla kansallista itsetuntoa urheilijoiden avulla. Urheilulehdistö loi aluksi kuopiolaisesta Kolehmaisesta myyttisen tarinan paimenpojasta. Hänet kohotettiin ällistyttävien ylisanojen voimalla muinaisen antiikin Rooman sotasankareiden kaltaiseksi yli-ihmiseksi. Lehdistö keksi hänen kuvainnollisesti juosseen Suomen maailmankartalle.
Historia osoittaa, että ihmisten ajatukset, käsitykset ja uskomukset muuttuvat hitaasti. Edelleen Suomea suurkilpailuissa edustava huippu-urheilija mielletään kansallisiksi hahmoksi, jonka menestys tai tappio katsotaan koko kansakunnan voitoksi tai häviöksi.
Suomalaisten keihäsmiesten karsintakilpailu yleisurheilun MM-kisoissa Tokiossa oli historiallinen. Yksikään kolmesta ei päässyt keihäänheiton loppukilpailuun. Intohimoiset huippu-urheilun seuraajat lietsoivat ajatusta siitä, että keihäsmiesten pyristely tuotti kansallisen häpeän.
Kalevan urheilutoimittaja Joonas Hentilä arvioi (Kaleva 19.9.) keihäänheiton taustoja niin, että keihäitä heittelevät urheilijanuorukaiset ovat kadonneet Suomessa vääjäämättömästi samaan tahtia kuin lapset maaseudulta. Kun harrastajapohja on seitinohut, sieltä tuskin enää nousee ketään huipulle.
Samantapainen ilmiö näkyy mäkihypyssä, jonka kansainväliseen menestykseen Suomessa totuttiin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. Voittoja saatiin joten kuten 2000-luvun alkuun saakka, mutta viimeiset parikymmentä vuotta laji on hiipunut hiljalleen.
Menestystä suomalaisurheilijat saavuttavat yksilöurheilun sijasta nyt joukkuelajeissa. Koripallon EM-kisoissa Susijengiksi nimetty koripallomiehistö voitti vahvan Serbian ja ylsi lopulta neljänneksi. Lentopallon MM-kisoissa Veljekset-nimen saanut joukkue puolestaan yllätti kaksinkertaisen olympiavoittajan Ranskan ja eteni alkulohkostaan jatkoon pudotuspeleihin.
Voidaan kysyä, onko Suomesta tulossa aikaisempaa enemmän joukkueurheilun maa, kun väestömäärältään pienen kansakunnan huippu-urheilijat eivät enää yllä yksilölajeissa mitalisijoille? Jos näin on, sehän ei välttämättä ole kielteinen kehityssuunta, vaan se voi kertoa uusien sukupolvien kyvystä toimia yhdessä.
Urheilun muutoksesta kertoo myös se, että naisten joukkuelajien suosio kasvaa. Samaan aikaan taitotaso naisten lajeissa on noussut. Esimerkiksi naisten jalkapallon EM-kisat heinäkuussa 2025 tarjosivat yleisölle korkeatasoista jalkapalloilua.
Perimiltään huippu-urheilu nykyaikana on viihdeteollisuutta. Alan ammattilaisten toimenkuvaan kuuluu viihdyttää yleisöä maksua vastaan. Urheiluun ei kenenkään kannattaisi suhtautua tosikkomaisesti, minkä iloisesti pistevoitoista nautiskelevat koris- ja lentismiehet näyttävät oivaltaneen.