
Pateniemen koululle suunnitellaan jättiremonttia, joka sisältää myös uudisrakennuksia. Kokonaisuuteen olisi tulossa koulutoiminnan lisäksi päiväkoti, nuorisotilat ja tilat koululaisten iltapäivätoiminnalle. Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnan antoi tiistaina koulun hankeselvityksestä puoltavan lausuntonsa.
Koulun kaikissa rakennuksissa on todettu sisäilmaongelmia ja korjaustarpeita. Koulun kolme rakennusta, A, B ja E esitetään korjattavan terveiksi ja turvallisiksi. C- ja D-rakennuksia esitetään selvityksessä korvattavan uudisrakennuksilla.
Uudisrakennusosaan sijoittuisivat koulun keittiö-, ruokailu-, hallinto-, henkilöstö- ja aineopetustilat, luokkien 3–6 opetustilat sekä osa päiväkodista.
Ykkös- ja kakkosluokkien tilat tulisivat peruskorjattavaan A-rakennukseen ja osa päiväkodista B-rakennukseen. Kolmanteen korjattavaan rakennukseen tulisivat nuorisotilat sekä koululaisten iltapäivätoiminta ja liikuntasali.
Hanketyöryhmä esittää, että Pateniemen koulu toteutetaan erillisinvestointina vuosina 2024–2026. Hankkeen tavoitehinta-arvio on 15,8 miljoonaa euroa.
Tiloja koulurakennuksiin olisi tulossa 500 oppilaalle. Toinen uudisrakennus tulisi olemaan kolmikerroksinen kerrosalaltaan 3 600 neliötä.