Palk­kaan­sa tyy­ty­mä­tön ex-vies­tin­tä­joh­ta­ja Salmi las­kut­ti satoja tunteja yli­töi­tä parin vuoden aikana – hal­lin­to­joh­ta­ja hy­väk­syi oh­jei­den vas­tai­sen toi­min­nan

Kaupungin ensin salailemista kuulemispöytäkirjoista selviää lisätietoa tapahtumista, joiden vuoksi hallintojohtaja Ari Heikkistä ja Mikko Salmea epäillään nyt virkarikoksesta.

Oulun hallintojohtaja Ari Heikkisen ja ex-viestintäjohtaja Mikko Salmen väärinkäytösjupakka näyttää kietoutuvan merkittävällä tavalla Salmen tyytymättömyyteen omaan palkkatasoonsa suhteessa työn vaativuuteen ja vastuisiin.

Asia käy ilmi Kalevan tietopyynnöllä hankkimista kaupungin kuulemispöytäkirjoista, jotka laadittiin ennen kuin Heikkiselle ja ex-viestintäjohtaja Salmelle annettiin kirjalliset varoitukset syksyllä 2024. Väärinkäytösten vuoksi Salmi myöhemmin irtisanoutui. Käytännössä hän sai potkut.

Kaupunki pyrki ensin salaamaan kuulemispaperit vedoten siihen, että poliisi epäilee parhaillaan Heikkistä ja Salmea virka-aseman väärinkäyttämisestä ja paperit ovat osa esitutkintamateriaalia myös kunnan hallussa ollessaan.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä