Pääkirjoitus

Pää­kir­joi­tus: Kemin jät­ti­mäi­nen bio­tuo­te­teh­das etenee, mutta samp­pan­jaa ei vielä kannata ostaa

Koronan aiheuttama talouden syöksy tekee Kemiin suunnitellusta biotuotetehtaasta Pohjois-Suomelle entistä tärkemmän. Odotettua jätti-investointiakaan ei pidä toteuttaa ympäristön kustannuksella.

Metsä Fibren Kemiin suunnittelema biotuotetehdas etenee hiljalleen kohti toteutusta. Keskiviikkona aluehallintovirasto asetti nähtäville yhtiön ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksen.

Jos lupa tulee, voidaan alkaa odottaa varsinaista investointipäätöstä. Sen vuoro on aikaisintaan ensi syksynä.

Sekä ympäristölupa- että investointipäätökset ovat Pohjois-Suomelle ja jopa koko Suomelle poikkeuksellisen merkittäviä. Investoinnin arvo olisi peräti 1,5 miljardia euroa.

Kyseessä olisi Suomen suurin metsäteollisuusinvestointi kautta aikojen. Puun yhtiö hankkisi pääosin Suomesta.

Kun koronavirus uhkaa lisätä Suomen velkaa parillakymmenellä miljardilla ja notkauttaa talouskasvun, jo investointipäätös virittäisi tunnelmia erityisesti Pohjois-Suomessa uusille taajuuksille.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut