Lukijalta
Mielipidekirjoitus

OYSista saa apua, rin­ta­syö­pä­po­ti­las ei jää jo­not­ta­maan

Kainuun hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen Mari Kela antoi mielipidekirjoituksessaan (Kaleva 28.8./Lukijalta) kritiikkiä rintasyöpäleikkausten keskittämisestä Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Yhtenä perusteena kritiikille oli epäily riittävän nopeasta hoitoon pääsystä.

Oikaisemme esitetyn epäilyn hoitoon pääsyn viiveistä. OYSistä saa apua ajallaan. Päivystyksellisiin hoitoihin pääsee aina välittömästi. Kiireelliset hoidot toteutetaan viiveettä. Syövän hoito on aina kiireellistä, ja hoidon aloitus tapahtuu lakisääteisen hoitotakuun enimmäisaikoja nopeammin.

OYS on onnistunut purkamaan myös kiireettömiin hoitoihin odottavien jonot lähes kokonaan. Näitä ovat esimerkiksi tekonivelleikkaus- ja kaihileikkausjonot. 97 prosenttia potilaista pääsee OYSiin kiireettömiin hoitoihin hoitotakuun mukaisessa 180 vuorokauden määräajassa ja mediaani odotusaika hoitoihin on 71 vuorokautta. Ajantasaiset odotusajat erikoissairaanhoidon yleisimpiin toimenpiteisiin voi tarkistaa Pohteen verkkosivuilta.

Keskeistä on, että sairauden biologisiin ominaisuuksiin perustuva oikea hoito käynnistyy oikea-aikaisesti ja koko hoitoketju toteutuu suunnitellusti.

OYSissa kaikki rintasyöpäpotilaista tulleet lähetteet käsitellään valtakunnallisen diagnostiikka- ja hoitosuosituksen mukaisesti moniammatillisessa hoidon suunnittelukokouksessa. Siinä potilaalle laaditaan paras näyttöön perustuva hoitosuositus ja kartoitetaan mahdollisuus osallistua kliiniseen tutkimukseen. Kokoukseen osallistuvat rintasyövän diagnostiikkaan ja hoitoon perehtyneet radiologian, patologian, syöpätautien, plastiikkakirurgian ja yleiskirurgian erikoislääkärit sekä sairaanhoitajat.

Hoidon oikea-aikaisuutta ei arvioida yksin leikkauksen ajankohdan perusteella, sillä hoitopolku voi alkaa joko lääkehoidolla tai leikkauksella. Lääkehoidon jälkeen leikkaus tehdään suositellussa aikaikkunassa, ja kirurgialla alkavassa hoidossa potilas pääsee leikkaukseen yleensä 2–4 viikon kuluessa lähetteen saapumisesta tarvittavien tutkimusten ja moniammatillisen suunnittelun jälkeen.

Keskeistä on, että sairauden biologisiin ominaisuuksiin perustuva oikea hoito käynnistyy oikea-aikaisesti ja koko hoitoketju toteutuu suunnitellusti.

Työnjakoon liittyvää ohjausta tehdään monella tasolla: valtakunnallisesti lainsäädännön velvoittamana ja yhteistyösopimuksilla hyvinvointialueiden välillä. Taustalla on usein myös osaajien saatavuus.

Yhteinen tavoitteemme on turvata pohjoissuomalaisille sekä usein tarvittavat terveydenhuollon että harvoin tarvittavat erikoissairaanhoidon palvelut. On tärkeää tehdä yhteistyötä ja käydä avointa keskustelua näiden palvelujen toteuttamisesta ja sijoittumisesta pohjoisella yhteistyöalueella.

Juha Paloneva

toimialuejohtaja, OYS sairaalapalvelut ja ensihoito, Pohde