Suomalaisessa peruskoulussa toteutetaan inklusiivista opetusta. Sen ydinajatus on, että kaikki lapset opiskelevat samoissa yleisopetuksen luokissa tuen tarpeesta riippumatta. Inkluusion tavoite on, että jokainen oppilas otetaan huomioon omana itsenään. Tämä on ajatuksena ja ideologiana ihastuttava, mutta valitettavasti todellisuus on tällä hetkellä vielä kaukana ihannetilanteesta.
Kun inkluusiota alettiin toteuttaa, pienryhmiä lakkautettiin hurjaa vauhtia. Ajatus oli, että kun erityistä tukea tarvitsevat oppilaat siirretään yleisopetuksen luokkaan, erityisopettajat vapautuvat luokkiin luokanopettajien tueksi. Lisäksi koulunkäynninohjaajia piti saada luokkiin lisää. Tässä kohtaa ollaan menty pahasti pieleen. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ovat kyllä yleisopetuksen luokissa, mutta tuki, jota oppilaat ja opettajat olisivat tarvinneet, on jäänyt saamatta.
Luokanopettajilla, joiden koulutusohjelmaan kuuluu vain yksi pakollinen kurssi erityispedagogiikkaa, on nyt paljon erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Luokat ovat todella heterogeenisiä. Siellä on entistä enemmän oppilaita, jotka tarvitsevat tukea oppimisessa ja/tai käyttäytymisessä. Tämä johtaa siihen, että opettajan aika menee pääasiassa näiden oppilaiden tukemiseen, ja muut oppilaat jäävät liian vähälle huomiolle.
“Yksikin oppilas, joka konttailee pöytien alla tai huutelee/kiroilee koko tunnin ajan, vaatii opettajalta täyden huomion, saati jos hän on aggressiivinen. Silloin valvonnan täytyy olla jatkuvaa jokaisessa hetkessä. Valitettavasti tällöin kaikki he, jotka myös tukea kaipaavat (rauhallisemmat oppilaat, joilla oppimisen kanssa on haastetta), jäävät usein ilman tukea, koska opettajan huomio yksinkertaisesti menee pelkästään työrauhan ylläpitoon.” Näin totesi eräs luokanopettaja.
Lisäksi luokkakoot kasvavat koko ajan. On selvää, että tuen puuttuessa ja luokkakokojen kasvaessa oppilaat kärsivät tilanteesta eniten. He eivät saa tarvitsemaansa tukea koulunkäyntiin.
Opettajat tekevät varmasti parhaansa, mutta isoissa luokissa aika ei riitä siihen, että ehtisi huomioida kaikki oppilaat heidän tarvitsemallaan tavalla, ja antaa heille riittävästi tukea. Luokanopettajilla ei ole myöskään sitä tietoa ja taitoa, mitä erityisopettajat ovat saaneet koulutuksessaan. Tämä johtaa siihen, että sekä oppilaat että opettajat väsyvät ja turhautuvat.
Oulussa voimme vaikuttaa siihen, mitä meidän alueen oppilaille ja kouluille kuuluu. Voimme vaikuttaa siihen saavatko lapset ja nuoret tarvitsemansa tuen ajoissa, ja panostetaanko täällä turvalliseen ja hyvinvoivaan kouluyhteisöön. Annetaan opettajille opetusrauha ja oppilaille oppimisrauha. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tulee päästä erityisluokanopettajan opetukseen pienempään ryhmään, mikäli he hyötyvät siitä. Siksi Ouluun tulee perustaa erityisluokkia lisää.
Miia Lehtisaari
erityisluokanopettaja, Oulu