Ou­lus­sa­kin on jaettu ko­ro­na­ro­kot­tei­ta vas­tus­ta­via kort­te­ja – väärän tiedon ja­ka­mi­sen taus­tal­la us­kon­nol­li­nen yh­tei­sö, joka kertoo pys­ty­vän­sä he­rät­tä­mään kuol­lei­ta

Salaliittoteoria voi antaa väärän mutta kätevän selityksen hankalaan kysymykseen. Tutkijan mielestä tahallaan levitettävän väärän koronatiedon määrää liioitellaan.

Koronarokotuksia vastustavia kortteja on jaettu postilaatikoihin Oulussakin.
Koronarokotuksia vastustavia kortteja on jaettu postilaatikoihin Oulussakin.
Kuva: Linnea Ohtamaa

– Jopa kuolleita on herännyt eloon, kun he ovat tulleet kosketuksiin tämän Päivän sana -kirjasen kanssa.

Muun muassa näin kertoo itsestään Yhdysvalloissa kotipesäänsä pitävä, Suomessakin koronarokotusvastaisuutta levittävä uskonnollinen sivusto.

Maailmanlaajuiseksi itseään mainostava seurakunta on jakanut nettisivuilleen ohjaavia käyntikortteja postilaatikoihin myös Oulussa. Nettisivuilla kerrotaan koronarokotteen aiheuttavan suurta tuhoa, koska tavoitteena on maailman väestön vähentäminen ja lääkebisnekselle orjuuttaminen.

Koronatoimia, muun muassa maskin käyttöä ja rokotuksia voimakkaasti kritisoivia sivustoja on luotu myös kotimaisin voimin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä