-

Kol­mes­ta kylästä yksi Kontion kylä

Kylien nimikäytäntö ei hämmennä kolmen kylän asukkaita. Alakyläläiset sanovat olevansa alakyläläisiä, vaikka koulun nimi muuttuu kylät yhdistäväksi Kontioksi.

Kylien nimikäytäntö ei hämmennä kolmen kylän asukkaita. Alakyläläiset sanovat olevansa alakyläläisiä, vaikka koulun nimi muuttuu kylät yhdistäväksi Kontioksi.

Alakylän sillaksi sanotun sillan nimi on todellisuudessa Aution silta, ja se sijaitsee jonkin verran Kontionkosken alapuolella.
Alakylän sillaksi sanotun sillan nimi on todellisuudessa Aution silta, ja se sijaitsee jonkin verran Kontionkosken alapuolella.
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Ikänsä Alakylässä asuneet Eino Mikkonen ja Matti Kontio ovat huomanneet, että monilla uusilla Kiimingin Alakylään asumaan tulleilla on tapana pitää itseään Kontion eikä Alakylän asukkaina. Tapa tulee luultavasti siitä, että alueen kylien – Alakylän, Haipuskylän ja Tirinkylän – yhteiseksi postitoimipaikaksi on merkitty Kontio.

Kiimingin Alakylän koulun ja sen yksikön Tirinkylän koulun nimi muutetaan syksystä alkaen Kontion kouluksi.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä