-

Iinatin pitkä varjo

Iinatin moottoriradasta pitivät sekä kuskit että yleisö. Se sai toimia vuosikymmenet entisen kaatopaikan päällä muutaman 1970-luvun aktiivisen poliitikon ansiosta.

Iinatin moottoriradasta pitivät sekä kuskit että yleisö. Se sai toimia vuosikymmenet entisen kaatopaikan päällä muutaman 1970-luvun aktiivisen poliitikon ansiosta.

Villiksi pusikoitunutta kuluneen asfaltin ja soran syheröä on vaikea mieltää täysveriseksi moottoriradaksi. Eikä se sitä enää olekaan. Ei ole ollut vuosiin.

Iinatin entisen moottoriurheilukeskuksen kruununjalokivi eli jokamiesluokan ja rallicrossin rata on nyt maastopyöräilijöiden ja lenkkeilijöiden hallussa. Vielä kymmenisen vuotta sitten moottorit karjuivat, vaikkakin jo sordiino päällä.

Iinatin kultavuodet sijoittuvatkin 1980- ja 1990-luvuille, muistelee rataa 1970-luvun lopulla suunnittelemassa ja rakentamassa ollut Oulun Urheiluautoilijat Ry:n kunniapuheenjohtaja George ”Keeke” Kettunen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä