Vesi valuu noroina Ouluntullin louhosmontun huoltorakennuksen räystäältä. Kevät tuntuu jo vahvasti ilmassa, mutta louhosta peittävä jääkansi ei ole vielä antautunut.
Pari talviuimaria kastautuu hyiseen avantoon vain sännätäkseen sieltä vauhdilla takaisin pukuhuoneen lämpöön.
Samaan aikaan louhoksen parkkipaikalla oululaiskaverukset Tomi Weckman ja Seppo Takalo valmistautuvat toisenlaiseen pulahdukseen.
Miesten suunnitelmana on sukeltaa jään alle ja viipyä siellä ainakin puoli tuntia.
Laitesukellus mielletään usein kesälajiksi, mutta Weckmanille ja Takalolle se on ympärivuotinen, intohimoinen harrastus.
– Joka viikko tulee käytyä sukeltamassa, tiuhimmillaan jopa kolmesti viikossa, Weckman toteaa sukellusjärjestelmänsä kasaamisen tuoksinassa.
– Täällä Ouluntullissa taidettiin käydä viimeksi jouluaattona aamusukelluksella.
Maailman kylmin lammikko
Kevätaurinko kuumottaa jo takinselkämystä, mutta veden alle lämpö ei vielä yllä.
– Ei ehkä uskoisi, mutta tuo tuossa on maailman kylmin lammikko, Seppo Takalo viittoo.
Hän kertoo sen johtuvan pumpuilla auki pidettävästä avannosta.
– Tavallisesti virtaamaton vesi pysyy jääkannen alla -30 asteen pakkasellakin kolme neljä astetta plussan puolella. Täällä avantoa auki pitävät pumput liikuttavat vettä ja pitävät sen nollan asteen tuntumassa. Joskus sukellustietokone on käväissyt jopa asteen verran miinuksen puolella, vaikka sen ei periaatteessa pitäisi olla edes mahdollista.
Miehet vetävät ylleen pari merinovillakerrastoa, pilkkihaalarin paksuiset pörröpuvut ja päällimmäiseksi vedenpitävät kuivapuvut.
– Pukukaasuna käytetään eristyslaseissakin käytettävää argonia. Pidemmillä sukelluksilla osa käyttää myös sähkölämmitteisiä liivejä, Takalo selittää.
Narut apuna
Takalo ja Weckman laskeutuvat laiturin portaita hyhmäiseen, pinnalta katsottuna sysimustaan avantoon.
Useimmille se näyttäytyy luotaantyöntävänä, jopa pelottavana. Sukeltajille se on rauhan tyyssija.
– Pinnan alla on kiehtova, hiljainen ja painovoimaton maailma. Siellä ei ole kiireellä eikä hätiköinnillä sijaa. Katto pään päällä, olipa se sitten luolan seinämä tai jääkansi, rauhoittaa minua entisestään, Takalo kuvailee.
Sukeltajat painavat kasvonsa pinnan alle arvioidakseen päivän näkyvyyden.
– Ihan ok. Kolme tai neljä metriä, Weckman toteaa ja jatkaa:
– Kesällähän täällä ei näe puolta metriä pidemmäs. Niin se on yleensä joka paikassa, että talvella on kirkkaammat vedet kuin kesällä. Se on yksi syy, miksi pidän talvisukelluksesta.
Miehet käyvät vielä pikaisesti läpi aiemmin tehdyn sukellussuunnitelman. Tarkoituksena on kiertää monttu ympäri pohjaan asennettuja köysiä pitkin ja sen jälkeen tehdä luolasukellukseen tähtäävä harjoitus narukelalla.
– Jääsukelluksessa käytetään tavalla tai toisella aina hyväksi naruja, jotta löydetään varmasti takaisin avannolle. Opasnarulta ei voi poistua näkyvyyttä kauemmaksi, Takalo selittää.
Kun kaikki on valmista, miehet painuvat syvyyksiin. Pintaan nousevat vain yhdet, Seppo Takalon regulaattorin annostimen läpi hengittämät kuplat.
Weckmanilla on käytössään re-breather, suomeksi suljetun kierron järjestelmä, joka kierrättää ja puhdistaa sukeltajan hengitysilmaa. Systeemi tekee hengittämisestä vaivattomampaa ja mahdollistaa pidemmän oleskelun veden alla.
Romua ja laiska made
Kolmekymmentä minuuttia myöhemmin miehet nousevat pintaan. Varsinaisia yllätyksiä kymmeniä kertoja läpikotaisin sukellettu, noin kahdeksan metriä syvä louhos ei tarjoillut.
– Samat romut siellä pötköttää kuin edelliskerrallakin, Weckman toteaa.
Hän kertoo montun pohjalla lepäävän ainakin sata polkupyörää, kymmeniä joulukuusia, piikkilankaa ja monenlaista, ihmisen käden kautta syvyyksiin päätynyttä tunnistamatonta metalliromua.
Monttu pitää sisällään vähäisissä määrin myös elämää.
– Ahvenia, pari pientä rapua sekä vanha ja laiska made, joka ei jaksa enää välittää sukeltajista.
Romut ja kalat eivät kuitenkaan ole se juttu, miksi miehet sukeltavat samaan louhokseen kerta toisensa jälkeen.
– Näillä lähisukelluksilla pidetään rutiinia yllä ja harjoitellaan vaativampia sukelluksia varten. Toistot ovat turvallisuuden kannalta ehdottoman tärkeitä.
Sukeltajat kertovat Oulun seudulla kelvollisten sukellusvesien olevan yhden käden sormilla laskettavissa. Tästä syystä reissaaminen kuuluu olennaisena osana harrastukseen.
– Välillä ollaan Norjassa, välillä Egyptissä. Sitä haluaa nähdä vedenalaista maailmaa mahdollisimman monipuolisesti. Erityisesti hylyt, luolat ja kaivokset kiinnostavat.
Reissuhaaveissa ovat muun muassa Meksikon luolat, Maltan hylyt ja Budapestin alla kiemurteleva luolasto.
– Jahka maailma avautuu taas matkustamiselle. Siihen saakka kolutaan näitä kotimaan vesiä.
