Oulun yli­opis­to kamp­pai­lee ole­mas­sa­olos­taan lä­hi­vuo­si­na, arvioi Mikko Ayub – Hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja asettuu uuden reh­to­rin ja Jouko Nii­ni­mäen linjan taakse

Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mikko Ayub pitää yliopiston julkisuuskuvaa vääristyneenä. Oulu on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut maan kolmanneksi parhaaksi yliopistoksi ja myös työtyytyväisyys yliopiston sisällä hyvällä mallilla.
Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mikko Ayub pitää yliopiston julkisuuskuvaa vääristyneenä. Oulu on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut maan kolmanneksi parhaaksi yliopistoksi ja myös työtyytyväisyys yliopiston sisällä hyvällä mallilla.
Kuva: Maiju Pohjanheimo
Tiivistelmä
  • Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mikko Ayub perustelee Arto Maanisen valintaa yliopiston uudeksi rehtoriksi jatkuvuuden turvaamisena Jouko Niinimäen hyvälle työlle.
  • Ayubin mukaan yliopiston tulevalla kampusratkaisulla ei ollut merkitystä rehtorivalinnassa.
  • Hän pitää Oulun yliopiston tulevaisuuden suurimpana haasteena turvata yliopiston olemassaolo kilpailutilanteessa, joka syntyy, kun nuorten ikäluokat pienenevät.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä