Oulun kaupungin talous on vakaa, mutta näkymät ovat huolestuttavat. Tällaisen arvion antoi kaupunginjohtaja Päivi Laajala tiistaina julkistaessaan esityksensä Oulun ensi vuoden talousarvioksi. Vakaus kuulostaa hyvältä, huolestuttavat näkymät eivät.
Oulun kaupunki on organisaationa nykyisenlainen enää tulevan vuoden. Hyvinvointialueiden aloitus vuonna 2023 siirtää sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastustoimen järjestämisvastuun hyvinvointialueille.
Muutoksen mittaluokasta kertoo esimerkiksi se, että uudelle toimijalle siirtyy enemmän kuin puolet Oulun kaupungin kunnallisveron tuotosta ja toimintamenoista.