Oulun taidekoulun visuaalisen taiteen linjan nettinäyttely esittelee piirroksia, maalauksia, grafiikkaa, pienoismalleja, veistoksia, käsitöitä, sarjakuvia sekä animaatioita linjan 5–20-vuotiailta oppilailta. Näyttely on avoinna 20.5–20.6.
Linjalla on tutkittu ajanjaksolla 2020–2021 muutosta, kiertokulkua ja käänteitä. Vuoden aikana tehdyissä töissä on pohdittu miten ja miksi ympäristö muuttuu ja millaisia muutoksia ajan kuluessa on tapahtunut ja samalla on tarkasteltu erilaisia näkemisen tapoja, naamioitumista, kierteitä, kaarteita sekä liikettä ja liikkumista.
Oppilaat ovat tutustuneet siihen miten visuaaliset taiteet ovat kehittyneet eri aikakausina ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet niiden sisältöihin, työtapoihin, materiaaleihin ja esitystapoihin. Näyttelyn teoksissa on käytetty esimerkiksi luonnonmateriaaleja ja tutkittu sitä, miten erilaiset materiaalit muuttuvat tekemisen aikana ja miten niitä on mahdollista muokata.
Lisätietoja ja linkki näyttelyyn löytyy Oulun kaupungin verkkosivuilta.