Akavan vuoden 2022 yrittäjänä on palkittu Oulun Sydänkeskus Oy:n toimitusjohtaja Olli-Pekka Piira.
Palkintoperusteissa todetaan, että Piiran määrätietoisesta yrittäjyydestä hyötyy koko yhteiskunta muun muassa tehokkaana yksityisen palvelutuotannon ja julkisen terveydenhoidon kumppanuutena.
Sydänkeskus on sydäntauteihin ja niiden ennaltaehkäisyyn erikoistunut lääkärikeskus. Sillä on toimipisteet Oulussa, Rovaniemellä ja Porissa. Lisäksi yrityksellä on rekankonttiin rakennettu kuvantamisyksikkö, joten tutkimuksia voidaan tehdä myös haja-asutusalueilla.
Yrityksessä työskentelee 40 erikoislääkäriä, joista osa on sivutoimisia. Lisäksi hallinnossa ja asiakaspalvelussa on kymmenen työntekijää.