Oulun seudun jä­te­mak­sut nou­se­vat 30 pro­sent­tia – Hin­nan­ko­ro­tus korvaa Kier­to­kaa­ren kiis­tel­lyn pe­rus­mak­sun

Seudullinen jätehuoltojaosto oli ensin asettamassa jätehuollon perusmaksun mutta onkin päätymässä toiseen vaihtoehtoon. Nyt on edessä päätös jätemaksujen hintojen noususta.

Oulun seudun jätehuollon asiakkaiden sekajätteen ja biojätteen käsittelyn jätemaksuja ollaan korottamassa 30 prosentilla tämän vuoden maaliskuun alusta alkaen. Esitys hinnankorotuksista on esillä ensi viikon torstaina seudullisessa jätehuoltojaostossa.

Esitys jätemaksuista on nyt kolmatta kertaa jätehuoltojaoston käsiteltävänä. Aiemmin esitys oli, että Kiertokaari alkaisi periä tänä vuonna Oulun, Hailuodon, Iin, Kempeleen ja Lumijoen kunnissa jätehuollon perusmaksua, mutta se vaihtui nyt hintojen korotukseen. Marraskuussa asia jätettiin pöydälle ja joulukuussa palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.

Kotitalouksien jätteiden keräys on kallistumassa kolmanneksella maaliskuusta lähtien Oulun seudulla.
Kotitalouksien jätteiden keräys on kallistumassa kolmanneksella maaliskuusta lähtien Oulun seudulla.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä