Oulun alueen pyöräbaanaverkosto täydentyy lähivuosina, kun Lentokentäntielle suuntautuvan baanayhteyden rakentaminen alkaa ensi kesänä. Yhteys kantaa nimeä Kembaana. Reitin alkupiste sijaitsee Kauppatorilla.
– Teemme parhaillaan baanan ensimmäisten kolmen kilometrin katu- ja rakennussuunnittelua, Swecon infrasuunnittelun projektipäällikkö Teemu Vaara sanoo tiedotteessa.
Reitin ensimmäinen osa Kauppatorilta Limingantulliin valmistuu ensi syksyyn mennessä. Baana kulkee Meritullin, Hollihaan ja Heinäpään urheilukeskuksen kautta. Alkuosuuden valmistumisen jälkeen 7,5 kilometrin pituista reittiä jatketaan Lentokentäntielle saakka.
Oikaisu 14.10 klo 14.18: Sweco tiedotti alun perin virheellisesti, että baana jatkuisi Oulun lentoasemalle asti, ja uutisen tieto asiasta perustui Swecon antamaan tietoon. Baana kuitenkin menee ainoastaan Lentokentäntielle.