Kun heteropari pitää kädestä kiinni, kukaan ei sano mitään. Kun heteropari kertoo julkisuuteen suhteestaan, ihmiset lukevat siitä mielellään. Kukaan ei puhu vouhottamisesta.
Kun homopari tekee saman, miksi silloin “vouhotetaan”?
Myös samaa sukupuolta oleva pari haluaa pitää kädestä kiinni. Myös he haluavat kertoa suhteestaan ylpeänä julkisuuteen. He eivät halua enemmän, he haluavat yhtä paljon.
Kun avaa minkä tahansa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöä käsittelevän lehtiartikkelin kommenttikentän, huomaa, että kaikille “yhtä paljon” ei sovi. Miksi omaa seksuaalisuutta pitäisi huudella ympäri kyliä, enhän minäkään kailota heterouttani? Sateenkaariagendaksi tai -uskonnoksi sitä ivallisesti kutsutaan.
Mutta mikäpä olisi sen parempi uskonto tai agenda kuin pyrkiä siihen, että kaikkia kohdeltaisiin tasa-arvoisesti?
Vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki astui Suomessa voimaan jo yli seitsemän vuotta sitten, olemme kaukana tasa-arvosta.
Queer-ihmiset, eli yksinkertaisimmillaan kaikki sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat, joutuvat lähes neljä kertaa todennäköisemmin väkivaltaisten rikosten uhreiksi kuin heterot. Eheytyshoidot ovat yhä laillisia, vaikka kansalaisaloite niiden kieltämisestä onkin viime vuoden lopulla luovutettu eduskuntaan. Samaa sukupuolta oleva pariskunta ei saa mennä kirkossa naimisiin.
Tässä on vain muutama esimerkki.
Siksi en halua kuulla enää kertaakaan kenenkään kutsuvan Prideä turhanpäiväiseksi vouhotukseksi.
Olen kuplautunut ja myönnän sen. Opiskelen ja asun Helsingissä, ja omassa kuplassani suvaitseva suhtautuminen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin on normi. Siksi homofobisten kommenttien lukeminen on järkytys. Joudun kasvokkain takapajuisuuden kanssa – vieläkö ihmiset ajattelevat näin?
Omassa turvallisessa kuplassani seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei hetkauta ketään. Mutta kaikki eivät ole yhtä ihanteellisessa tilanteessa.
Joillekin oman sateenkaari-identiteetin hyväksyminen voi tarkoittaa eroa perheestä ja yhteisöstä.
Toisille se tarkoittaa piilossa elämistä jatkuvassa hylätyksi tulemisen pelossa. Se voi tarkoittaa myös väkivaltaisia "eheytys"hoitoja.
Maailma muuttuu usein nopeammin kuin sen asukkaat. Mutta jos katolisen kirkon päämies voi antaa siunauksensa samansukupuolisten suhteelle, niin silloin voit sinäkin.
Totuttelua se vaatii. Ei ihme, jos isovanhemmat ovat hämmentyneitä lapsenlapsen tullessa julki homona tai vaikkapa muunsukupuolisena. Kukaan ei kiellä oikeutta asian herättämiin tunteisiin.
Paikalleen jämähtäminen ei sen sijaan ole oikeutettua. “Ei minun nuoruudessani” ei ole riittävä syy perustella omaa suvaitsemattomuuttaan.
On jokaisen ihmisen velvollisuus kehittyä ajan mukana. On jokaisen velvollisuus kunnioittaa kanssaihmisiään.
Kukaan ei voi pakottaa toista “uskomaan” seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoiseen oikeuteen olla olemassa. Jokainen on toki oikeutettu pudottautumaan kehityksen kelkasta, mutta homofobiset ennakkoluulot on syytä pitää omana tietonaan.
Jos transihminen pyytää sinua kunnioittamaan oikeita pronominejaan, kunnioita niitä, vaikka pitäisit asiaa hölynpölynä. Kyse ei ole minkään ideologian allekirjoittamisesta, vaan niin yksinkertaisesta asiasta kuin toisen ihmisen kunnioittamisesta.
Pride-viikkoa vietetään Oulussa 29.7.–4.8.
Kirjoittaja on toimittaja.