Elisa Hallapuro (vihr.) ja Mimmi Jakola (vas.) kokevat, ettei tekoälykuvien riskejä ja esimerkiksi ympäristövaikutuksia ymmärretä päättäjien keskuudessa.
Kaksi nuorta valtuutettua haluaisi kieltää tekoälykuvien käytön Oulun kaupungin viestinnässä ja markkinoinnissa. Valtuutetut Elisa Hallapuro (vihr.) ja Mimmi Jakola (vas.) jättivät aloitteen joulukuussa.
Aloite käsiteltiin maanantaina kaupunginhallituksen kokouksessa, mutta konsernihallinto oli jo torpannut aloitteen suorin sanoin. Konsernihallinnon laatimassa vastauksessa todetaan, että tekoäly on olennainen osa julkishallinnon tulevaa toimintalogiikkaa.
Asiasta äänestettiin kokouksessa äänin 9–4, mutta sitä ei palautettu valmisteluun.