"Tulos tai ulos"
Oulun mielenterveyspalvelut ovat kriisissä. Seurauksena esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrinen hoito on aluehallintoviraston valvonnassa. Henkilöstö kokee, että hyvinvointilautakunnassa ja johtoportaassa heidän hätähuutonsa on sivuutettu.
Oulussa mielenterveyshoitoon on pitkät jonot. Hoidon laatu kärsii ja henkilöstöä irtisanoutuu ylikuormituksen seurauksena. Tarina on tuttu, sillä Kaleva on kirjoittanut siitä aiemminkin, viimeksi puoli vuotta sitten.
Työntekijöiden mukaan tilanne ei ole muuttunut, ainakaan parempaan suuntaan. Jonot eivät lyhene eikä työhyvinvointi parannu. Potilaisiin suhtaudutaan lukuina: käynteinä, aloitettuina ja lopetettuina hoitoina.
Tilanteella voi lääkärien mukaan olla kauaskantoiset ja katastrofaaliset seuraukset, sillä erilaiset mielenterveyden häiriöt ovat Oulussa yleisiä.
Tätä juttua varten Kaleva on haastatellut yli kymmentä Oulun kaupungin mielenterveyspalveluiden nykyistä ja entistä työntekijää.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut