Kuvanveistäjä Kirsi Kaulasen rönsyilevä Suoja-veistos julkistettiin Oulun lyseon pihalla torstaina. Työ oli taiteilijalle mieluinen, sillä lyseo on Kaulasen oma opinahjo.
Oulun lyseon tunnetaan laajasti paitsi taiteilija- myös presidenttihautomona. Maanantaina menehtynyt presidentti Martti Ahtisaari oli lyseon kasvatti. Myös presidentit K.J. Ståhlberg ja Kyösti Kallio kävivät Oulun lyseota.
Kansalaiset pääsevät tammikuussa äänestämään siitä, kenet valitaan Suomen ehkä halutuimpaan työpaikkaan. Hakijoita on toistaiseksi ilmaantunut kahdeksan. Muutama lisää voi vielä pulpahtaa, mutta lyseon kasvatteja ei tällä kertaa ehdolla ole.
Aina kansalaisiin ei ole luotettu presidentin valinnassa samalla tavalla. Ahtisaari oli ensimmäinen Suomen presidentti, joka valittiin suoralla kansanvaalilla vuonna 1994.
Sitä ennen käytössä oli kaksivaiheinen vaali eli valitsijamiesjärjestelmä. Kansalaiset äänestivät ensin 300 ja myöhemmin 301 valitsijamiestä. He äänestivät sen jälkeen eduskunnassa pääministerin johdolla maalle presidentin.
Aina valinta ei ollut helppoa. Ehdokkaita oli paljon ja valitsijamiesryhmät olivat usein tasaväkisiä.
Vuoden 1956 presidentinvaaleissa Urho Kekkosen valintaan kului peräti kuusi tuntia. Tarvittiin monia äänestyksiä ja pitkiä neuvotteluita valitsijamiesten muodostamien vaaliliittojen välillä ennen kuin tasaväkisen vaalin tulos Kekkosen ja K.A Fagerholmin välillä ratkesi.
Yksi valitsijamiehistä äänesti toisin kuin ennakkoon oli ilmoittanut ja se ratkaisi kisan Kekkosen hyväksi. Juridisesti valitsijamiehet saivat vapaasti äänestää ketä hyvänsä, vaikka olivatkin liputtaneet vaalien alla jonkun ehdokkaan puolesta. Moraalisesti oli tietysti kyseenalaista äänestää toisin kuin vaaleissa oli luvannut.
Valitsijamiesjärjestelmää arvosteltiin rajusti, koska valitsijamiehillä oli mahdollisuus äänestää periaatteessa ketä hyvänsä: myös henkilöä, joka ei ollut ilmoittautunut halukkaaksi virkaan.
Eduskunta päätti haudata sekavan valitsijamiesjärjestelmän vuonna 1991. Kansa on sen jälkeen saanut äänestää suoraan presidenttiehdokkaita.
Suora kansanvaali on huomattavasti selkeämpi ja demokraattisempi tapa päämiehen valinnassa. Ongelmaton sekään ei ole.
Suorassa vaalissa korostuu presidentiksi halajavan persoona enemmän kuin osaaminen. Erityisesti televisiossa saatava laaja julkisuus tuo suorassa vaalissa kilpailuetua.
Suora vaali altistaa myös populismille. Tästä hieman pelottava esimerkki on Donald Trump, joka ponnahti julkisuuteen ja Yhdysvaltain presidentiksi pitkälti tv-ohjelmiensa kautta.
Toisinkin voi käydä, kun äänestetään televisiosta tuttua. Tv-koomikkona presidentiksi noussut Volodomyr Zelenskyi on osoittautunut hyväksi valinnaksi Ukrainalle.
Suomella on toistaiseksi ollut hyvä onni siinä, että silkkoja julkkisehdokkaita ei presidentinvaaleissa ole ehdolla ollut. Oraita tähän suuntaan on ollut. Jotkut nostivat takavuosina Teemu Selänteen nimeä esiin mahdollisena presidenttiehdokkaana.
Näissä vaaleissa lähimpänä tv-julkkista on Mika Aaltola, joka on noussut kansan tietoisuuteen Ylen A-studion ja muiden medioiden vakiokommentaattorina Venäjän hyökkäyssodan myötä. Aaltolalla on kuitenkin kiistatta presidentin virassa vaadittava ulkopoliittinen osaaminen.
Suorassa vaalissa ei pärjää, jos on kovin harmaa tai jos äänestäjillä on mielikuva harmaudesta. Keskustan ehdokas Olli Rehnin presidenttitie on ohdakkeinen tästä syystä. Hän ei ole varsinainen kansanvillitsijä.
Osaamisensa ja uransa perusteella Suomen Pankin pääjohtaja Rehn olisi hyvin vahvoilla. Suomen Pankki on Oulun lyseon ohella ollut presidenttihautomo. Aikaisemmista presidenteistä peräti neljä on työskennellyt Suomen Pankin johtokunnassa.