Oulun kaupunki hakee tapahtumajärjestäjiä markkinointikumppaneiksi. Tavoitteena on laajentaa Oulun alueella järjestettävien tapahtumien näkyvyyttä maanlaajuisesti ja vahvistaa kaupungin digimarkkinointia kesän ja syksyn 2021 aikana, kertoo BusinessOulu tiedotteessaan.
Markkinointikumppanuutta voivat hakea yritykset ja yhdistykset Oulussa ammattimaisesti järjestettäviin yleisötapahtumiin.
Järjestäjien tulee esittää suunnitelma tapahtuman markkinoinnista digitaalisilla kanavilla ja sosiaalisessa mediassa. Markkinoinnin tulee tavoitella yleisöä Oulun ulkopuolelta digitaalisia keinoja hyödyntäen. Järjestäjiä kannustetaan digitaalisten keinojen kekseliääseen ja erottuvaan käyttöön sekä kustannustehokkuuteen, kerrotaan tiedotteessa.
Tukea on varattu yhteensä 20 000 euroa. Kaupunki osallistuu tapahtuman markkinointiin 200–1000 eurolla sopimuksen mukaan.
Haku alkaa tänään keskiviikkona 30.6. ja päättyy, kun määrärahat on käytetty tai viimeistään 30.11. mennessä. Hakemuksia arvioidaan saapumisjärjestyksessä.
Tavoitteena on helpottaa tapahtuma-alan elvytystä nyt, kun kokoontumisrajoitukset on kumottu ja tapahtumia pystytään taas järjestämään tautitilanteen perustasolla olevassa Oulussa.
Rahoitusta ei tiedotteen mukaan peritä takaisin, jos tapahtuma jouduttaisiin perumaan koronatilanteen pahentuessa äkillisesti.