Ko­koon­tu­mis­ra­joi­tus­ten pur­ka­mi­nen oli odo­tet­tu ilo­uu­ti­nen ou­lu­lai­sil­le ta­pah­tu­mien jär­jes­tä­jil­le – "Uskon, että hy­gie­nia-asiat ja niiden huo­mioi­mi­nen ovat tulleet ta­pah­tu­ma-alal­le jää­däk­seen"

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti tiistaina 1. kesäkuuta purkaa yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoitukset. Päätös oli odotettu ja toivottu kulttuuri- ja urheilualalle ja muille tapahtumajärjestäjille.

Kuva Qstockista vuodelta 2018.
Kuva Qstockista vuodelta 2018.
Kuva: Matti Räty

Qstock-festivaalin toimitusjohtaja Jouni Loponen kertoo, että päätös yleisötapahtumien kokoontumisrajoitusten purkamisesta otettiin ilolla vastaan.

– Tämä on tietenkin suoraa seurausta tautitilanteen paranemisesta, eikä tämä tieto olisi voinutkaan tulla aikaisemmin, Loponen toteaa.

Viime vuonna festivaali peruttiin koronan vuoksi kokonaan mutta vain noin neljännes ostetuista lipuista palautettiin.  Nyt järjestäjät ovat toiveikkaita siitä, että tänä vuonna päästään vuoden 2019 ennätyslukemiin eli 20 000 festarikävijään päivässä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä