Oulun kau­pun­ki sai val­tiol­ta yli 700 000 euron ko­ro­na­tuen lu­kioil­le – Si­vis­tys- ja kult­tuu­ri­joh­ta­ja: "Lähes sen verran saimme kuin haim­me­kin"

Oulun kaupungin mukaan koronatuella tavoitellaan lukiopuolelle yhteensä 31 henkilötyövuoden lisäystä. Kuvassa oululaisia abiturientteja penkkariajelulla muutama vuosi sitten.
Oulun kaupungin mukaan koronatuella tavoitellaan lukiopuolelle yhteensä 31 henkilötyövuoden lisäystä. Kuvassa oululaisia abiturientteja penkkariajelulla muutama vuosi sitten.
Kuva: Moilanen Jukka-Pekka

Oulun kaupunki on saanut valtiolta noin 722 000 euron erityisavustuksen koronavaikutusten tasoittamiseen lukiokoulutuksessa.

– Lähes sen verran saimme kuin haimmekin. Tässä täytyy myös antaa opetusministerille hyvää palautetta siitä, ettei näiden asioiden kanssa ole vetkuteltu, vaan tukipäätöksiä on tehty ripeästi, Oulun sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä sanoo.

Penttilän mukaan avustus kohdennetaan erityisesti lisä- ja tukiopetuksen järjestämiseen sekä opinto-ohjaukseen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä