Mun Oulu Radio Kalevassa on keväällä 2024 käynnistynyt radio-ohjelma, joka kertoo Oulusta, kaupungin arjesta ja muutoksesta. Ohjelma on toteutettu Oulun kaupungin ja Radio Kalevan yhteistyönä.
Mitä Oulussa tapahtuu, kuinka asioita pyritään kehittämään ja uudistamaan ja keitä ovat ihmiset, jotka tätä muutosta osaltaan työstävät?
Joka jaksossa keskustallaan yhden ison teeman äärellä, kuullaan tapahtumatärppejä kyseiseen viikkoon ja tutustutaan paikallisiin päättäjiin Sydämenasia-osiossa. Toimittajina on Sini Salmirinne sekä Heli Koppelo.
Mun Oulu Radio Kalevassa joka maanantai klo 10-11 ja uusinta keskiviikkoisin klo 14-15.
Joulukuussa keskusteltua:
2.12. Työllisyyspalveluiden päällikkö Mari Rautiainen BussinessOulusta kertoo, miten TE-palveluiden siirtyminen valtiolta kunnille vaikuttaa käytännössä.
9.12. Oulun liikekeskuksen tulevaisuusmuotoilija Johannes Helama sekä asemakaava-arkkitehti Eini Vasu kävivät keskustelemassa Oulun kaupungin keskustavisiosta vuosille 2026-2040.
16.12. Vuorovaikutussuunnittelija Anne Kippola-Rinne vieraili kertomassa osallistavan budjetoinnin käytännöistä ja siitä, mihin 240 000 euroa käytettiin.
23.12. Limingantullin kierrätyskeskus Likken työnjohtaja Mika Inkala kävi keskustelemassa tavaroiden kierrätyksestä Oulun kaupungissa.
Sydämenasia-osiossa tavattiin neljä oululaista valtuutettua, jotka kertoivat, mikä innosti heidät aikoinaan mukaan paikallispolitiikkaan, mitkä teemat heillä on lähinnä sydäntä päättäjänä ja mihin muuhun kuin politiikkaan he käyttävät vapaa-aikaansa.