Tulevien vuosien aikana Oulun eri kaupunginosiin maalataan viisi uutta muraalia. Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan teosten sijaintiin ja sisältöön ideoilla ja tarinoilla yleisöäänestyksissä, joista ensimmäinen on avoinna nyt.
Muraalit toteutetaan osana Euroopan kulttuuripääkaupungin Oulu2026:n kulttuuriohjelmaa. Yleisöäänestyksiä järjestetään vuosittain vuoteen 2025 saakka ja teokset toteutetaan aina eniten ääniä saaneille alueille.
– Oulussa on useita kaupunginosia, joista löytyy paljon historiaa, tarinoita ja mielenkiintoisia ilmiöitä. Muraaleilla halutaan tuoda esiin alueiden omalaatuisuutta, kertoo Oulu2026-hankkeen yhteisöpäällikkö Heli Metsäpelto.
Oulun kulttuurisäätiön tiedotteen mukaan yleisö pääsee äänestämään kaupunginosia tai ehdottamaan jopa tarkempaa kohdeosoitetta. Ehdotuksissa voi kertoa kyseiseen asuinalueeseen liittyviä muistoja ja tarinoita, joita taiteilija voi käyttää myöhemmin teossuunnittelun pohjana.
Säätiön mukaan seuraavan vuoden äänestys käynnistyy aina edellisvuoden teosjulkistuksen yhteydessä. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 teos toteutetaan Oulun keskustan alueelle.
Vuoden 2022 muraali on määrä toteuttaa elokuussa ja julkaista syyskuussa. Vuoden 2022 teoksen äänestys on käynnissä 3. huhtikuuta saakka Oulu2026-verkkosivuilla.
Maalausten kokonaisuus toteutetaan yhteistyössä Upeartin kanssa ja muraalisarjaa varten avataan ammattilaistaiteilijoille suunnattu globaali portfoliohaku, joka on kulttuurisäätiön mukaan ensimmäinen laatuaan Suomessa. Taiteilijavalintaa varten kootaan julkisen taiteen ammattilaisista koostuva raati.
Uutista korjattu 14. maaliskuuta kello 16.07: 3. huhtikuuta saakka on käynnissä vuoden 2022 äänestys, ei vuoden 2026 teoksen äänestys, kuten jutussa aiemmin virheellisesti kerrottiin.