Oululaista isää sapettaa.
Hän hävisi vastikään lapsensa vireille laittaman oikeusjutun myös hovioikeudessa.
Se ei muuttanut Oulun käräjäoikeuden päätöstä, jolla hänet velvoitettiin maksamaan täysi-ikäiselle lapselleen 300 euroa kuukaudessa koulutusavustusta.
– Isä ei kelpaa muuhun kuin lompakoksi. Isän sanoilla on näköjään yhtä paljon painoarvoa oikeudessa kuin jos menisin metsään kertomaan asiani, oululaisisä harmittelee.
Lapsi opiskelee lukiossa ja asuu yhdessä äitinsä ja nuorempien sisarustensa kanssa.
Hän nosti vuosi sitten toukokuussa isäänsä vastaan kanteen käräjäoikeuteen. Hän vaati, että tämän pitäisi maksaa hänelle koulutusavustusta toukokuun 2021 loppuun saakka.
Lapsi saa opintotukea runsaat 140 euroa kuukaudessa. Se ei kuitenkaan riitä hänen koulutuksensa kustannuksiin eikä hänen elinkustannuksiinsa. Hän ei halua nostaa opintolainaa, sillä hän haluaa säilyttää valtion takauksen myöhempiä opintoja varten.
Isä oli aiemmin määrätty maksamaan samaisesta lapsesta elatusapua. Se päättyi viime kesänä, kun lapsi tuli täysi-ikäiseksi.
Lapsen kanteen mukaan äiti on pienituloinen ja lapsen mielestä olisi kohtuutonta, jos hän joutuisi vastaamaan yksinään lapsen koulutuskustannuksista.
