
Laulaja Ilkka Järvenpää, kitaristi Petri Sääskö ja rumpali Tarmo Kanerva perustivat Solution 13 -metallibändin vuonna 2000. Bändin toiminta hiipui viitisen vuotta myöhemmin, kun soittajille oli kertynyt muita kokoonpanoja ja levy-yhtiökin oli mennyt nurin.
Viime vuoden alussa sama kolmikko päätyi taas työstämään uutta materiaalia.
Järvenpää ja Sääskö olivat tehneet kahdestaan muutamia demoja uusista kappaleista ja pyysivät Kanervan mukaan. Myöhemmin biisien tekeminen jatkui perinteiseen tyyliin treenikämpillä.
– Täytyy sanoa, että niin paljon kuin koronasta onkin ollut kaikenlaista haittaa, meidän kannalta se oli vain hyvä asia. Ei ollut muita menoja, niinpä pystyimme ihan täysin keskittymään tähän, Kanerva toteaa.
Siinä vaiheessa, kun alkoi näyttää siltä, että syntyneistä uusista kappaleista ruvetaan työstämään levyä, bändille piti pähkäillä nimi. Yhtenä vaihtoehtona oli jatkaa Solution 13 -nimen alla.
– Aika pian tulimme siihen tulokseen, että samahan se on sillä nimellä julkaista, koska tässä on kuitenkin ihan sama ydinryhmä kuin silloinkin, Kanerva selvittää.