
– Itsensä voittanut fiilis, kuvailee oululainen Simo Mertaniemi tunnelmiaan 12 tuntia kestäneen hiihtolenkin päätteeksi.
Ritaharjussa asuvalle Mertaniemelle kertyy vuosittain reilusta tuhannesta kahteen tuhanteen hiihtokilometriä. Mertaniemen mukaan lenkkien pituudet vaihtelevat: jollain kerralla menee kolme kilometriä, toisella viisikymmentä. Kun oikein innostuu, saattaa suksi luistaa jopa kellon ympäri. Näin Mertaniemelle on käynyt jo kahtena peräkkäisenä vuonna kevätpäiväntasauksen aikaan.
– Se on tuntunut hyvältä ajankohdalta kokeilla oman kunnon kestoa, kun päivä ja yö ovat yhtä pitkiä.
Tänä vuonna Mertaniemelle kertyi 12 tunnin hiihdon aikana mittariin yhteensä 132 kilometriä. Mertaniemen mukaan hiihtolenkki kellon ympäri ei vaatinut sen kummempaa valmistautumista.
– Ei siinä juuri muuta tarvitse kuin pakata mukaan hyvin evästä ja juotavaa sekä muistaa tuttu sananlasku: ei se matka tapa, vaan vauhti.
Ladulle Mertaniemi lähti kotoaan Ritaharjusta puoli seitsemän aikaan aamulla.