Oululaisesta Coronariasta on tulossa Terveystalon suurin omistaja. Yritysjärjestely terveysbisneksessä toteutuu, kun Terveystalo ostaa Coronarian omistaman Silmäaseman. Kaupan myötä Coronaria pääsee Terveystalon sisään ja saa sen osakkeista ja äänioikeuksista noin 15 prosentin osuuden.
Kauppahinnaksi ilmoitetaan korkea summa, 574 miljoonaa euroa ilman velkoja ja käteisvaroja. Silmäasema siirtyy järjestelyssä osaksi Terveystalon toimintaa, mutta Silmäasema säilyy kuitenkin samalla nimellä silmäterveyden ja optisen vähittäiskaupan markkinoilla.
Silmäasemalla on vakiintunut markkina-asema yli 150 myymälällä Suomessa. Virossa toimii kymmenen myymälää. Lisäksi Silmäasemalla on 20 yksityistä silmäsairaalaa sekä viisi julkista terveydenhuoltoa palvelevaa yksikköä.
Terveystalo on yli 14 000 työntekijän jättiyritys. Sen osake on viime aikoina laskenut roimasti. Terveystalon oikaistu liikevoitto laski tammi–maaliskuussa 30 prosenttia 34 miljoonaan euroon. Huhtikuussa muutosneuvottelujen päätteeksi yhtiö vähensi 85 tehtävää ja lomautti lähes 400 ihmistä kahdeksi viikoksi.
Nyt Terveystalo pyrkii kääntämään liiketoimintansa nousuun silmäterveyden alalla, jonne ennustetaan hulppeita kasvunäkymiä. Suomalaiset käyttävät paljon silmälaseja ja optikkoalan palveluja. Väestön ikääntyminen lisää silmäterveyspalvelujen kysyntää. Katteet alalla ovat perinteisesti olleet hyvät.
Mitä oululainen Coronaria pystyy antamaan Terveystalolle? Tiettävästi Terveystalo oli ainakin alussa aktiivisempi osapuoli kauppaneuvotteluissa. Yhtiö haluaa toimintaansa terveysalan laajaa strategista osaamista, mutta myös syvää alan tuntemusta, jota Coronariasta pitäisi löytyä.
Coronarian pääomistajat Teppo Lindén, Olli Karhi ja Ilari Kerola perustivat yhtiön lääkäriopiskelijoina jo 1980-luvun lopulla. Aluksi he tekivät opaskirjoja lääkäreille. Liki 40 vuodessa Coronaria on kasvanut moneen suuntaan hyvinvointi- ja terveysalalla.
Coronaria kuuluu Cor Group -konserniin. Cor Group palkittiin viime syksynä vuoden 2025 valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla. Vuotta aikaisemmin 2024 se sai Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisen yrittäjäpalkinnon.
Pääomistajat ovat jakaneet taloudellista menestystä kotikaupunkinsa kulttuurihistoriallisiin kohteisiin. Cor Group on varsinkin ostanut ja korjannut iäkkäitä rakennuksia. Konserni kunnosti muun muassa Sammakkotalon pääkonttorikseen, ja nyt se peruskorjaa Ainolan museorakennusta toimistotiloiksi.
Coronarian ja Terveystalon kauppa Silmäasemasta vaatii vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän. Jos yritysjärjestely etenee loppuun saakka, Coronarian omistajille kertyy tuhti myyntivoitto Silmäasemasta. Terveystalo puolestaan saa mahdollisuuden kannattavaan kasvuun silmäterveysalalla.
Lisäarvoa kaupalle antaa osapuolten suomalaistausta, jolloin kaupan hyödyt jäävät Suomen kansantalouden hyväksi. Yksityisten kotimaisten terveysalan yritysten menestys edesauttaa parhaimmillaan suomalaista terveydenhuoltoa, sillä suomalaisessa järjestelmässä yksityiset terveysalan yritykset täydentävät julkista terveydenhuoltoa.