Oulun kaupungin ylläpitämä Oulu-apu hiljentää toimintansa heinäkuun lopussa.
Palvelulle ei enää ole ollut suurta tarvetta koronatilanteen rauhoituttua ja rajoitusten purkautuessa.
Myös ikäihmisten kauppakassipalvelu Osuuskauppa Arinan kanssa päättyy heinäkuun lopussa. Tilauksia otetaan vastaan vielä keskiviikkoon 29.7. saakka, ja viimeiset tilaukset toimitetaan asiakkaille seuraavana päivänä. Myös palvelun nettisivut sulkeutuvat.
Oulun kaupunki vakuuttaa kuitenkin, että palvelu on mahdollista käynnistää uudelleen tilanteen niin vaatiessa.
– Mikäli koronapandemian toinen aalto tulee Oulun alueelle ja tarve vaatii, pystymme käynnistämään palvelun uudelleen nopealla aikataululla, Oulun kaupungin yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka kertoo.
Oulu-apua annettiin kevään aikana yhteistyössä kaupungin, seurakuntayhtymän, asukastupien, järjestöjen ja yritysten kanssa. Koko verkoston yhteistyöllä on soitettu yli 23 000 ikääntyneelle, vastattu yli 600 yleisen neuvontanumeron puheluun ja annettu asiointiapua ainakin 1800 asiointiapukeikan verran.