OSAO uu­dis­taa ti­lo­jaan jät­ti­hank­keel­la, johon ollaan uh­raa­mas­sa valtava ra­ha­mää­rä

Uusien tilojen rakentaminen, vanhojen kunnostaminen ja myös purkaminen voi tulla maksamaan jopa 120 miljoonaa euroa. Rahoitus hankkeeseen hankitaan osin kiinteistöjä myymällä.

Anni Miettunen valittiin hiljattain OSAOn projektijohtajaksi vastaamaan OSAO Oulu kampus -hankkeen läpiviennistä.
Anni Miettunen valittiin hiljattain OSAOn projektijohtajaksi vastaamaan OSAO Oulu kampus -hankkeen läpiviennistä.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Koulutuskuntayhtymä OSAO on päättänyt aloittaa mittavan Oulu kampus 2030 -hankkeen, joka käsittää uusien tilojen rakentamista, nykyisten peruskorjausta ja joistakin tiloista luopumista.

Tavoite on, että jotakin työtä aletaan tehdä jo ensi vuonna, ja valmista olisi hankkeen nimen mukaisesti vuonna 2030. Hintaluokaltaan puhutaan 100–120 miljoonan euron projektista.

OSAO omistaa tontit ja rakennukset Kaukovainiolla Kotkantie 1:ssä, jossa pari vuotta sitten toimi Oulun ammattikorkeakoulu.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä