Suomen kehutuissa kouluissa on noussut pintaan uusi huolestuttava ilmiö: koululaisten nopeasti lisääntyneet poissaolot.
Kuten Kaleva viikonloppuna kertoi, Manner-Suomen 1. – 9.-luokkalaisten poissaolojen määrä oli viime lukukaudella lähes kaksi kertaa niin suuri kuin viisi vuotta aiemmin.
Etenkin sairauspoissaolot ovat lisääntyneet. Oulussa poissaolojen kasvu taittui viime vuonna vuoteen 2022 verrattuna mutta lukemat olivat yhä selvästi korkeammat kuin vuonna 2019.
Huolestuttavaa on, että ilmiön perimmäiset syyt ovat osin hämärän peitossa. Viimeisimmän kouluterveyskyselyn (2023) mukaan perusopetuksen 8. ja 9. luokilla koulunkäynnistä piti noin puolet nuorista, tytöistä alle puolet. Lukuja on vaikea kehua.
Yläasteen viimeisillä luokilla tytöistä lähes 40 prosenttia kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi, ja tyytyväisyys elämään on selvästi heikompaa kuin pojilla. Ei ole yllätys, että nuorten pahoinvointi näkyy poissaoloina. Yllätys olisi, jos se ei näkyisi.
Poissaolojen syitä voi hakea kouluistakin. Takana voi olla vaikkapa koulukiusaamista tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Murrosikä ravisuttaa jokaista nuorta jotenkin, mutta poissaolojen kasvua viime vuosina se ei selitä.
Poissaolot ampaisivat kasvuun pandemian ja etäkouluvaiheen jälkeen. Jälkikäteen voi arvioida, että kansanterveyttä varjeltiin yhden ikäryhmän, koululaisten, kustannuksella.
Kalevassa psykologi Keijo Tahkokallio hakee taustasyitä länsimaiden muutoksesta, mutta nostaa konkreettiset selittäjät läheltä. Hänen mukaansa sekä koulujen että kotien vastuut ovat hämärtyneet.
Tahkokallio perää sekä kouluilta että kodeilta auktoriteettiaseman palautusta. Tällainen näkemys ei ole viime vuosina ollut järin muodikas. Hänen mielestään opetussuunnitelmien korostama itseohjautuvuus ei synny itsestään. Nyt lapselta odotetaan sellaista, johon lapsi ei ole valmis.
Kodeille psykologi sälyttää vastuuta lasten koulukuntoisuudesta. Aikuiset eivät konfliktien pelossa halua käyttää auktoriteettiaan.
Optimistisesti voi ajatella, että ainakin pandemian raskaat seuraukset ajan myötä kevenisivät. Koulumaailmassa näyttää kuitenkin olevan tarve ottaa myös askelia taaksepäin. Kouluista epäilemättä löytyy tarvittavaa viisautta ja tuntumaa arkeen, mutta sitä pitäisi olla myös koulutussuunnittelijoilla.
Helppoja keinoja nykytilanteen oikaisuun tuskin on. Älypuhelimet ja some ovat tulleet lasten ja nuorten elämään pysyvästi, ja ne muokkaavat ajattelua ja toimintaa. Kodeista nouseviin ongelmiin on mahdollista puuttua vain rajallisesti.
Se, mitä voidaan tehdä, pitää tehdä. Tarvitaan lisää tutkimusta siitä, mitä kaikkea poissaolojen kasvun takana on. Nykyinen tilanne tekee hallaa lapsille ja nuorille ja pitkän päälle koko yhteiskunnalle.