Tulipalot: Tältä näyt­tä­vät tu­li­pa­lon jäljet Oulun Ran­ta­ka­dul­la

Koulut: Oulun ainoa kak­si­kie­li­nen enk­ku­luok­ka pyörii Poh­jois-Ri­ta­har­jus­sa

Ihmiset: Hai­luo­to­lai­sel­la Juha Topilla on tai­to­ja, joiden vuoksi elo­ku­va­tuo­tan­not soit­ta­vat hänelle

Mainos: Tilaa Kaleva tästä

Kolumni

Oman opis­ke­lu­alan va­lit­se­mi­nen on tär­keää, mutta mitään ei pidä hakata kiveen

Kalevan toimituspäällikkö Katja Kärki
Kalevan toimituspäällikkö Katja Kärki
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Kun nuorelta ei keksi mitään kysyttävää, aina on se yksi asia.

"Mikä sinusta tulee isona?"

Kliseiseen kysymykseen saa yleensä arvoisensa vastauksen: "En tiedä."

Yhteishaku alkaa kuukauden kuluttua. Yhdeksäsluokkalaisten pitäisi siis pian tietää, mille alalle he haluavat.

Kiinnostaako ajoneuvotekniikka, logistiikka, pelituotanto tai suunhoito? Vai olisiko oma kutsumus sittenkin putkiasennuksessa, ihonhoidossa tai kenties lääkealalla?

Vaihtoehtoja on niin paljon, että tunnen myötätuntoa nuoria kohtaan. Miten peruskouluikäinen voisi vielä tietää, mikä on hänen juttunsa, kun eivät sitä tiedä vielä monet aikuisetkaan?

Vastaus on, että ei mitenkään ja se on ihan ok. Toki jotkut ovat jo varmoja siitä, mikä on heidän juttunsa, mutta varmuus on siinäkin tapauksessa vasta pelkkä aavistus. Käsitys jostakin työstä ei välttämättä vastaa todellisuutta.

Loppujen lopuksi tärkeintä yhteisvalinnassa ei ole se, mitä päättää vaan se, että ylipäätään päättää.

Lukio on monelle nuorelle selkeä ratkaisu, koska siinä saa lisää aikaa miettiä tulevaisuuden haaveammattia. Lukiokaan ei silti ole mikään yksinkertainen valinta. On päätettävä, hakeeko suorittamaan kaksoistutkintoa eli sekä ammatillista tutkintoa että ylioppilastutkintoa vai "vain" ylioppilastutkintoa.

Eivätkä lukion ovet niin vain aukea. Monen yleissivistävän opinahjon keskiarvorajat ovat niin korkealla, että sisään pääseminen voi jäädä pelkäksi haaveeksi.

Lukio-opinnoista välittyy nuorille mediassa välillä turhan synkeä kuva. Uutisissa kerrotaan uupuvista opiskelijoista ja siitä, että pitkä matematiikka vaikuttaa olevan lähes välttämätön jatko-opintojen kannalta. Kumpikaan ei ole aukoton totuus asiasta.

Helsingin yliopisto julkaisi kesällä tutkimuksen siitä, miten korkeakoulujen valintakoeuudistus on vaikuttanut lukiolaisiin. Tutkimuksen mukaan ylioppilastutkinnon kokeiden pisteytys ei ollut opiskelijoille tärkein opintoja ohjaava tekijä, vaan tärkeintä oli henkilökohtainen kiinnostus. Niin pitääkin olla.

Uupumuksen syistä nuoret ja opettajat olivat tutkimuksessa eri mieltä. Opiskelijoiden mielestä uupumusta aiheuttivat opintojen tuomat paineet, opettajien mielestä runsas teknologian käyttö ja opiskelijoiden krooninen univaje. Molemmat vastaajaryhmät ovat todennäköisesti oikeassa.

Vanhempien rooli nuoren päätöksenteossa voi olla hankala. Kiinnostusta on hyvä osoittaa ja olla valmis pallottelemaan nuoren kanssa opintoasioita, mutta vanhempien on syytä pitää mielessä, kenen tulevaisuudesta on kyse.

Aikuisten ei pidä tuputtaa nuorelle omia mielipiteitään ja toiveitaan siitä, mikä nuoresta pitäisi isona tulla. Toisaalta voisi olla nuoren kannalta hyödyllistä, että vanhemmat pääsisivät jakamaan jotakin kantapään kautta oppimaansa.

Loppujen lopuksi tärkeintä yhteisvalinnassa ei ole se, mitä päättää vaan se, että ylipäätään päättää.

Nuoren on itse valittava se suunta, mihin hän haluaa kulkea. Sitä päätöstä tehdessä ei pidä liikaa kuunnella kavereita, somevaikuttajia eikä aikuisia.

Ainoa, mitä todella kannattaa kuunnella, on se, mitä oma sydän sanoo. Tärkeintä on, että on itse valintaansa tyytyväinen ja pystyy sen itselleen perustelemaan. Mitään työtä ei jaksa, jos siitä ei pidä.

Päätöstä ei pidä ajatella kiveen hakattuna, sillä aina voi muuttaa mieltään ja valita toisin. Elämän sivu on pitkä, ja sen varrella ehtii vaihtaa suuntaa ja opiskella uuden ammatin monta kertaa.