Oulussa eletään jälleen uutta purkuaaltoa. Varttuneemmat oululaiset muistavat yhä puutalovaltaisten kaupunginosien, kuten Tuiran ja Heinäpään katoamisen kerrostalojen tieltä.
Meidän nuorempien kaupunkilaisten kohtalona taas on todistaa jälleenrakennuskauden, sekä erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla rakennettujen omakotitaloalueiden peruuttamatonta muutosta erillis- ja paritaloalueiksi.
Muutos ei tapahdu itsestään. Kaupungin tavoite vanhojen asuinalueiden tiivistämiseksi (Kaleva 16.5.) sopii oivallisesti rakennusliikkeille, saavathan ne näin maksimoitua voittonsa. Kun vanhan omakotitalon purkaa, myllää pihalla sijaitsevan mansikkamaan sekä jyrää entisten asukkaiden vaalimat marjapensaat, samalle tontille voidaan mahduttaa vaikka kuusi erillistaloa.
Näin vanhat tilavat omakotitaloalueet suurine pihoineen muuttuvat tontti kerrallaan ahtaasti rakennetuiksi alueiksi. Kun yhden talon paikalle rakennetaan paritalo tai useampia erillistaloja, uusien asukkaiden asumisviihtyisyys putoaa puoleen tai murto-osaan alkuperäisestä.
Naapurit saavat myös ”nauttia” aiemmin vehreän naapuritontin muuttumisesta steriiliksi ja ahtaaksi talotarhaksi. Kaupunki taas menettää yhden osan arvokkaasta rakennetusta kulttuuriperinnöstään. Näin kaikki paitsi rakennusliikkeet häviävät.
18.5. Kalevassa tietokirjailija Mikko Laaksonen muistutti lukijoita vanhojen asuinalueiden ja asuntojen hyvistä puolista. Laaksosen mielestä poliitikot voisivat ottaa oppia vallinneista käytännöistä.
Tämän tiimoilta kehotamme Oulun kunnallispoliitikkoja harkitsemaan tiivistämissuunnitelmia uudestaan. Emme voi antaa kaupunkimme rakennetun kulttuuriperinnön jälleen tuhoutua lyhytnäköisen kaavoituspolitiikan ja voitontavoittelun vuoksi. Kaupunkimme tarvitsee yhtenäisinä säilyneitä asuinalueita, uusia Karjasiltoja, emmekä tulevaisuuden itkuvirsiä tuhottujen asuinalueiden perään.
Nyt on aika toimia ja tehdä merkittäviä päätöksiä rakennetun kulttuuriperinnön suojelemiseksi. Vanhojen rakennusten säilyttäminen ja korjaaminen voi vaikuttaa hankalalta, mutta mahdotonta se ei ole. Se on samalla ympäristöystävällisempää kuin purkaminen. Niissä tapauksissa, joissa purkaminen on ainoa vaihtoehto, on uudisrakentaminen toteutettava vanhan arkkitehtuurin, alkuperäisen kaavoituksen ja alueen hengen mukaisesti.
Erityisesti uhanalaisten omakotitaloalueiden kohdalla tämä on äärimmäisen tärkeää. Vastuu on kaupungin kaavoitusviranomaisten, mutta myös sen asukkaiden. Estiväthän asukkaat aikoinaan myös puu-Raksilan purkamisen kerrostalojen tieltä. Samanlaista tarmoa ja yhteistyötä tarvitaan nykyisinkin, jotta yhtenäisiä, ennallaan säilyneitä ja viihtyisiä asuinalueita säästyisi myös tulevaisuuden oululaisille.
Aleksi Tarkiainen
filosofian maisteri, historia, Oulu
Tuukka Jormakka
filosofian maisteri, historia, Oulu