Kiiminkijoen vedenpinta oli korkealla myös Koitelinkosken kohdalla. Kuva on otettu perjantaina.
Kuva: Sari Laurila
Omakoti jäi hyydetulvan nostattaman veden saartamaksi Utajärven Sanginkylällä viikonloppuna, ja talon asukkaat ovat olleet tulvan piirittäminä lauantaista saakka.
Pelastuslaitoksen pohjoisen johtokeskuksen mukaan asukkailla on kaikki kunnossa, ja heihin on oltu säännöllisesti yhteydessä.
– Olemme viimeksi eilen olleet asukkaisiin yhteydessä, tilanne on siellä sama. Lauantaihin verrattuna vedenpinta on pysynyt samalla korkeudella, ja rakennukset ovat turvassa, varsinkin se, jossa he asuvat, Valtteri Aulakoski johtokeskuksesta kertoo.