"Olen yhä pöljän in­nois­sa­ni siitä, että saan opettaa ruotsin kieltä" – ou­lu­lai­nen Eero Talonen haluaa opettaa sel­lais­ta kielen taitoa, jolla on oi­keas­ti käyttöä

"Polkujuoksussa on parasta sen helppous, kun Oulussa on mahtavasti polkuja", Eero Talonen sanoo. Yleensä tunnin tai puolentoista lenkkejä tekevä Talonen kokee metsässä liikkumisen rauhoittavaksi ja terapeuttiseksi. Lisäksi itse juoksukin on poluilla monipuolisempaa ja myös nivelille mukavampaa kuin asvaltilla.

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oululainen Eero Talonen ei ole pedagogi, joka aloittaa kurssinsa pyytelemällä anteeksi sitä, että on vain ruotsin opettaja. Päinvastoin.

– Olen yhä pöljän innoissani siitä, että saan opettaa ruotsin kieltä! Olen myös huomannut, että sellainen into tarttuu.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä