
Nyt myös Tukholmaan on suunnitteilla Allas merikylpylä, tiedottaa Nordic Urban.
Yhtiö haluaa rakentaa merikylpylän Tukholman vanhaan kaupunkiin. Tiedotteen mukaan sopivaa paikkaa on etsitty yhdessä Tukholman kaupunginjohdon kanssa jo kahden vuoden ajan ja nyt yhtiö hakee tontille suunnitteluvarausta. Merikylpylää suunnitellaan Munkbrohamneniin vanhan kaupungin länsirannalle, lähelle Gamla Stanin metropysäkkiä.
Kaupunkikehityslautakunta päättää alueen varaamisesta merikylpylälle torstaina 11.kesäkuuta. Tiedotteen mukaan varauksella ja kylpylähankkeella on kaupungin johdon ja viiden suurimman puolueen tuki.
Oulun altaan rakennusaikataulu auki yhä
Oulun Kiikeliin rakennettavan merikylpylän rakennusaikataulu selvinnee vasta syksymmällä, kertoo nordic Urban Oy:n toimitusjohtaja Raoul Grünstein. Syynä viivästykseen on koronavirusepidemian aiheuttama epävarmuus.
– Seuraamme epidemian etenemistä. Tiedämme aikataulusta tarkemmin kesän jälkeen, todennäköisesti syyskuussa tiedotamme siitä lisää, hän kertoo.
Alun perin merikylpylän rakentamisen oli määrä alkaa jo viime vuonna ja valmista piti olla tänä keväänä. Näillä näkymin saunomaan ja polskimaan pääsee vastan 2023 alkukesästä.
Oulun kaupunki on määritellyt merikylpylän yhdeksi keskeisistä kaupungin elinvoimaa edistävistä hankkeista.
Myös Espoossa päästään polskimaan
Myös Espoon kaupunki hyväksyi eilen maanantaina Nordic Urbanin suunnitteluvarauksen Keilaniemeen toteutettavaksi kelluvaksi kylpyläksi. Yhtiöllä on myös meneillään neuvottelut Oslossa ja kahdeksassa muussa kaupungissa Suomen ulkopuolella, tiedotteessa kerrotaan.
Juttua muokattu klo 13:16: kuva vaihdettu ja lisätty tieto muista rakennushankkeista.