Venäjän duuman vaaliteatterin esirippu on laskeutunut, ja Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolue sai odotuksenmukaisesti ”murskavoiton”. Kuka tietää, vaikka Kremlin diktaattori voimaantuisi omasta näytelmästään ja avaisi imperialistisesta pelikirjastaan Baltian maiden ”palauttamista” koskevan vaatimuksen lisäksi myös Suomea koskevan luvun.
Putinilla menee Ukrainan rintamalla tällä hetkellä huonosti, ja Kremlin epätoivo lisääntyy Ukrainan kurittaessa pitkän kantaman drooni-iskuilla menestyksellisesti Venäjän öljyteollisuutta. Nurkkaan ajettuna Putin saattaa lisätä uhkapelin kierroksia, ja ottaa käyttöön entistäkin raakalaismaisemmat tihutyöt Nato-naapureitaan kohtaan.
Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik on sanonut (Iltalehti 19.9.), että Venäjä ottaa nyt enemmän riskejä, kun sota sujuu huonosti. Hillitön riskinotto ja vallanhimo on ollut diktaattorin mielenmaiseman tunnuspiirre kautta aikojen. Diktaattori on uhkapeluri, joka ei kysy itseltään järkevästi ”miksi sen tekisin” vaan uhmakkaasti ”miksi en sitä tekisi”.
Sir Richard Shirreff on englantilainen evp-kenraalimajuri. Hän on koko sotilasuransa ajan tutkinut Venäjän sotilasstrategiaa. Hän huomauttaa (Iltalehti 19.9.), että Suomen on syytä ottaa kuolemanvakavasti Putinin haaveet Kaakkois-Suomen ”palauttamisesta”.
Shirreffin mukaan Putinin toistuvat puheet Ukrainan sodan ”juurisyista” ovat paljastavia. Ne kertovat perimmäisenä tavoitteena olevan Venäjän imperiumin palauttaminen. Ukrainan lopullinen irtautuminen Venäjän syleilystä on aina ollut kaikenlaiselle isovenäläiselle suurvalta-ajattelulla erityisen hankala ”juurisyy”. Ajatus Venäjästä suurvaltana ilman Ukrainaa on Kremlissä ajatusmahdottomuus.
Putin on julkisesti spekuloinut, itsensä Pietari Suureen rinnastaen, että Venäjällä ei ole mitään valloitusaikeita Baltian maiden suhteen, mutta ”omansa takaisin ottaminen” onkin sitten toinen asia.
Uudenkaupungin 1721 ja Turun rauhassa 1743 Ruotsi menetti Venäjälle hävityn sodan seurauksena Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan lisäksi myös nykyisen Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson Haminaa, Lappeenrantaa ja Savonlinnaa myöten.
Suuriruhtinaskunnan aikana 1800-luvulla aluetta kutsuttiin nimellä Vanha Suomi. Putinin pelikirjan historian vääristelyssä se voitaisiin hyvin tulkita osaksi vanhaa ”Venäjän maata”. Vanha Suomi kiehtoi Staliniakin, sillä jatkosodan loppuvaiheessa Kremlissä kaavailtiin rajan palauttamista Kymijoelle saakka, eli Turun rauhan 1743 rajalle.
Putinin puheissa on kaikuja äärinationalistisen venäläisfilosofi Alexander Duginin, ns. russismin eli venäläisen natsismin henkisen isän, ajattelusta. Kun Dugin julistaa, että ”Venäjä kasvattaa oman mahtinsa tai tuhoutuu”, retoriikka muistuttaa Hitlerin Taisteluni -teosta.
Tunnusomaista on ukrainalaisiin kohdistuvan vihapuheen epäinhimillistävä retoriikka ja epämääräisen ”euraasialaisen” imperiumin haaveilu Neuvostoliiton raunioille. Uuden Venäjä-vetoisen maailmanvallan luoteiskulmalle Dugin on hahmotellut Suomesta ja Venäjän Karjalasta muodostettavaa, kulttuuriltaan ”maksimaalisen itsenäistä” osatasavaltaa. Dugin antaa omanlaisensa tunnustuksen suomalais-ugrilaisuudelle, kun hän katsoo sen sisältyvän ”Venäjän olemukseen”.
Duginistis-putinistisessa viitekehyksessä Vanhan Suomen palauttaminen olisi yksinkertaisesti vain ”omansa takaisinotto”, kuten Hitlerin 1938 suorittama Itävallan kaappaus. Yya-ajan korulause Suomen ja Venäjän ”erityissuhteesta” saisi uuden kylmäävän merkityksen, varsinkin, kun Duginin teos Geopolitiikan perusteet on Putinin kaudella sisällytetty venäläisten sotilasakatemioiden pakolliseksi oppikirjaksi.
Jorma Laitinen
psykiatrian erikoislääkäri, LT, YTT, dosentti, Rovaniemi