Kun minut valittiin 2022 Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston varajäseneksi, olin hämmästynyt, kuinka pieni äänestysprosentti, 12,7 prosenttia, seurakuntavaaleissa oli.
Silloin ajattelin, että omalta osaltani teen kirkkoa ja sen toimintaa tunnetuksi, jotta ihmiset miettisivät, mitä kaikkea hyvää se meille antaa.
Omalla kohdallani kirkko on ollut mukanani kasteessa, pyhäkoulussa, uskonnonopetuksessa, rippikoulussa, seurakunnan leireillä, häissä ja hautajaisissa sekä paljon muuta konsertteineen ja tapahtumineen.
Mitään ei kuitenkaan olisi, jos meillä ei olisi uskoa, toivoa ja rakkautta. Itse ajattelen näin, kun Petsamon evakkopojan ja Rantsilan Sipolankylän tytön tiet kohtasivat 1947 Siikajoessa uimassa.
Samoin minun ja edesmenneen mieheni kohtaaminen 1980 valtakunnallisen merimieslakon aikaan.
Edes sodat tai yhteiskunnalliset tapahtumat eivät voi siis estää rakkauden toteutumista, vaan se on jatkumo, joka ilmenee lapsissamme ja lastemme lapsissa, kun uskomme ja toivomme parempaan huomiseen.
Varsinaisen jäsenen estyessä olen päässyt seurakuntaneuvoston kokouksiin ja olen todella tyytyväinen Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston toimintaan tuomiorovasti Satu Saarisen johdolla.
Hän on omalta osaltaan, kuten koko seurakuntaneuvosto, tehnyt kirkkoa tunnetuksi ja meillä on katto korkealla ja seinät leveällä, eli kaikki toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi kirkon piiriin.
Satu Saarinen on kutsunut eri alojen työntekijöiden edustajia kokouksiimme kertomaan työstään ja kaikilla on tärkeä osa seurakuntamme hyvinvointiin. Nostan esille erityisesti diakoniatyön merkityksen vapaaehtoistoimijoineen vähäosaisten auttamiseksi, koska itseäni huolettaa nyky-yhteiskunnassamme yksinäisten vanhusten kohtalo.
Saamme liian paljon lukea omaisten koskettavia kirjoituksia, mutta kuka auttaa heitä, joilla ei ole omaisia tai muita läheisiä?
Seurakuntamme taloudenpito on hyvin hoidettu, vaikkakin harmaita hiuksia aiheuttaa valtion leikkaukset kirkon lakisääteisistä tehtävistä, kuten hautaustoimen, väestökirjanpidon ja kulttuurihistoriallisen omaisuuden ylläpidosta.
Vuodeksi 2025 valtio leikkasi jo tätä korvausta 19,6 miljoonalla eurolla. Lisäksi 2026 ja 2027 evankelis-luterilaisen kirkon valtionrahoitusta ollaan vähentämässä vuosittain 9,8 miljoonalla eurolla, mikä tarkoittaa ainakin hautaustoimen maksuihin korotuspainetta.
Ilokseni kuitenkin huomaan, että kirkkoon liittyneiden määrä on noususuunnassa 30–39-vuotiaiden sekä rippikoulun käyneiden kohdalla.
Nuoret aikuiset ovat siis aktivoituneet ja uskon, että tämä suuntaus nostaa myös seurakuntavaalien äänestysprosenttia, kun saadaan kirkkoa tunnetuksi ja lisää aktiivisia ihmisiä mukaan toimintaan.
Ritva Puolakka
Oulu