
Erja Sankari siirtyy helmikuun alussa oululaisen kasvuyrityksen iLOQin operatiiviseksi johtajaksi.
– Olen hirveän innostunut, tämä on mahtava mahdollisuus päästä mukaan iLOQin kasvutarinaan, Sankari sanoo.
Sankari tunnetaan Nokian Oulun toimintojen johtajana, jonka tehtävänä on ollut viimeiset neljä vuotta Nokian globaalin toimitusketjun vetäminen. Sitä ennen, aina 2013 alkaen, hän toimi tehtaanjohtajana Oulussa.
Sankarin seuraajaksi Nokian Oulun toimipisteen vetäjänä on nimitetty Jarkko Pyykkönen. Pyykkönen vastaa edelleen myös tukiasematuotteiden ylösajosta.
– Kunnianhimoiseen kasvutarinaan on hienoa hypätä mukaan juuri tässä kohtaa, arvioi Sankari, joka on myös Oulun Kauppakamarin puheenjohtaja.
Hyppy on melkoinen, sillä Sankari aloitti Nokian palveluksessa 1998.
– Tarjous tuli sopivaan saumaan. Voi jättää hyvillä mielin vastuut seuraavalle, Sankari toteaa.
Aika on oikea, sillä Nokialla on viime aikoina ollut paljon hyvää kerrottavaa.