Arvioidessaan viimeisimmän kirjallisuuden nobelistin, tansanialaislähtöisen Abdulrazak Gurnahin Loppuelämät-romaania Helsingin Sanomien Antti Majander kirjoittaa: ”Tuoreimman päätöksensä mukaan Nobel-komitea suosii kirjallisuutta, jolla on oikeudenmukaisuuteen ja viisastumiseen liittyvä tehtävä: oikaista valkoinen historiankirjoitus mustalla totuudella.”
Yritin etsiä tällaista päätöstä löytämättä sitä. Se ei tarkoita, etteikö jotain vastaavaa olisi todellakin julistettu, tosin avoimeksi jää, kuinka paljon siteeraamassani lauseessa on Majanderin omaa tulkintaa.
Mutta sikäli kuin tällainen päätös on olemassa, vahvistaa se asian, jota kirjallisuuden Nobelin kritisoijat ovat vuosikymmeniä väittäneet: palkinto myönnetään ensisijaisesti muista kuin taiteellisista ansioista.