Nä­kö­kul­ma: Poh­teel­la edessä piukat paikat ennen kuin pal­ve­lut on uu­dis­tet­tu – Tu­pa­il­lois­sa riittää vielä se­lit­te­le­mis­tä

Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman hyväksyminen on vasta alkusoittoa tulevien vuosien väännölle ja viilaukselle. Lähestyvät eduskuntavaalit tuovat päätöksentekoon uutta painetta.

Hyvinvointialue Pohteella on saatu aikaan merkittävä poliittinen päätös, kun aluevaltuusto hyväksyi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman tuleville vuosille.

Alueelliset ja poliittiset eroavaisuudet pirskahtivat pintaan. Eniten kirpaisivat kuntakohtaiset hoitopaikkojen leikkaukset – lisäykset jäivät vähemmälle huomiolle.

Moni aluevaltuutettu hillitsi itsensä irtopisteiden keruun sijaan. Kaikki eivät tähän kyenneet, mutta sitä varten aluevaltuutetut on valittu, että he kertovat salissa mielipiteensä ja vaihtoehtonsa.

Kukaan ei luvannut, että  palvelutarpeen kasvaessa ja talouden kiristyessä kyseessä olisi helppo rasti.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä