Näitä toi­mi­pis­tei­tä sul­je­taan useilla hy­vin­voin­tia­lueil­la – joh­ta­jat ker­to­vat ter­vey­den­hoi­don krii­sis­tä, rahat eivät riitä ny­kyi­siin sote-pal­ve­lui­hin

Vuoden alussa aloittaneet hyvinvointialueet ovat jo julkaisseet ensimmäiset leikkauslistansa, kun valtion rahoitus ei riitä kattamaan kasvavia menoja. Lännen Median kyselyyn hyvinvointialueiden talousvaikeuksista vastasivat lähes kaikki hyvinvointialuejohtajat. Vielä viime vuoden aluevaaleissa puoluejohtajat lupasivat säilyttää lähipalveluita.

Hyvinvointialueet ovat toimineet vasta alle vuoden, mutta talousvaikeudet vaikeuttavat jo sosiaali- ja terveyspalveluita.

Kysyimme hyvinvointialuejohtajilta, kuinka rahoitus riittää palveluiden tarjoamiseen ja onko alueella suunnitelmia tai päätöksiä toimipisteiden lakkauttamisista.

Useimmat vastanneista hyvinvointialuejohtajista kertoivat, että valtion rahoitus ei riitä tänä eikä ensi vuonna.

– Rahoitus nousee noin 15 miljoonaa euroa vuodesta 2023. Korotus ei kata edes 2023 ennakoituja alijäämiä saati kustannusten nousua, vastaa Kainuun hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindberg.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä