Näin Oulussa on ran­gais­tu ko­ro­na­ka­ran­tee­nin rik­ko­jia: Yhtä sa­ko­tet­tiin tä­pö­täy­del­lä to­ril­la, toista Val­keas­sa

Oulun poliisi on tämän vuoden aikana antanut 16 sakot koronakaranteenin rikkomisesta. Korona on työllistänyt poliisia myös esimerkiksi ravintolavalvontana ja kotihälytyksinä.

Poliisi on sakottanut henkilöitä, joiden on ilmoitettu poistuneen koronakaranteenista ja viettäneen aikaa paikoissa, joissa liikkuu paljon ihmisiä.
Poliisi on sakottanut henkilöitä, joiden on ilmoitettu poistuneen koronakaranteenista ja viettäneen aikaa paikoissa, joissa liikkuu paljon ihmisiä.
Kuva: Teija Soini

Oulun poliisi on kuluvan vuoden aikana jakanut useita sakkoja tartuntatautilääkärin määräämää koronakaranteenia rikkoneille.

Sakon on saanut muun muassa henkilö, joka poistui karanteenista ja käyskenteli ilman maskia vilkkaana iltapäivänä Oulun kauppatorilla.

Toisessa tapauksessa poliisipartion hoitamalla näpistystehtävällä ilmeni, että epäilty oli vasta saapunut maahan, minkä vuoksi hänellä oli karanteeni päällä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä