Se on jälleen käsillä. Jokaisen työssäkäyvän ihmisen unelmaviikko, juhannusviikko.
He, joiden kesäloma ei ole vielä alkanut, saavat työpaikasta riippuen nauttia tällä viikolla pidennetystä viikonlopusta. He voivat viettää juhannusta läheisten kanssa mökillä tai kaupungissa nauraen ja kuulumisia vaihtaen.
Perheelliset saavat viettää aikaa lastensa kanssa ilman työkiireitä ja tarjota jälkikasvulle toivottavasti hyviä muistoja, jotta nämä voivat tehdä saman omille lapsilleen tulevaisuudessa.
Ystävät voivat kokoontua yhteen, heittää arjen kiireet narikkaan ja viettää aikaa keskenään kaikessa rauhassa yöttömänä yönä.
Jos kelit sallivat ja hyttyset pysyvät poissa iholta, voiko parempaa toivoakaan? Eipä oikeastaan.
Siihen se glamour sitten loppuukin. Juhannuksella – kuten kaikella – on omat varjopuolensa.
Siinä missä juhannus on ilon, naurun ja yhdessäolon juhla, on se myös hukkumisten ja tieliikenneonnettomuuksien festivaali. Kuvaan astuu kuningas alkoholi, joka näyttelee suurta roolia juhannuksena tapahtuvissa tapaturmissa.
Pitkistä perinteistä huolimatta juhannus on kenties turhin olemassa oleva juhla. Olemme viettäneet juhannusta aikojen alusta lähtien ja silloin se on ollut muinaisuskonnollinen juhla. Sitten saapui kristinusko, joka tuli ja viilasi tätä vanhoillista perinnettä. Nykyäänhän juhannusta juhlitaan Johannes Kastajan syntymäpäivänä. Nykymuodossaan juhannus on siis kuin "vieraslaji".
Ilta-Sanomien viime juhannuksena kirjoittaman uutisen otsikko hätkähdytti. Se kuului seuraavasti:
"Poikkeuksellinen juhannus – vain kaksi ihmistä hukkui."
Siis ”vain kaksi ihmistä hukkui”. Eikö siinä ole kaksi liikaa? Mutta tämä on realiteetti. Vaikuttaa, että suomalaiset eivät opi virheistään ja uskovat, että ei huono tuuri voi sattua omalle kohdalle.
Paitsi jos on kyse vedonlyönnistä. Silloin ajatellaan, että kyllä se lottovoitto vielä napsahtaa itselle – ja siihen ajatteluun nojataan kuin kallioon. Suomalaisen vedonlyöntikulttuurin perkaaminen onkin sitten täysin oma lukunsa, johon ei tässä tekstissä paneuduta sen syvemmin.
Monina muina kesän viikonloppuina kukaan ei huku, mutta kun juhannuksena hukkuu kaksi, puhutaan ”vain kahdesta”. Tästä on iskostunut myrkyllinen ajattelutapa.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) tilastojen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana juhannuksena on hukkunut kuusi ihmistä per vuosi. Piikki oli vuonna 2021, jolloin henkensä menetti 14 ihmistä.
Suurin osa veden varaan juhannuksena joutuneista ja hukkuneista on miehiä. Kaikkiaan 80 prosenttia. Miksi juuri veteen? Mikähän siinäkin on, että miesten pitää testosteronihuuruissaan lähteä veneilemään tai uimaan ja esitellä Adonis-vartaloitaan veneessä seisten virtsaten, veteen pudoten ja sinne hukkuen.
Hukkumisuutisia varmasti lukee vähintään yksi juhlaporukasta, joten luulisi hälytyskellojen soivan edes jollakin seurueesta.
Jotta tämä ei menisi täysin yksipuoliseksi raakkumiseksi, annetaan juhannukselle myös nykyslangin mukaisesti myös ”posia”. Siitäkin huolimatta, että juhannus pitää sisällään edellä mainittuja ikäviä seikkoja, silloin ihmiset kokoontuvat ja ovat fyysisessä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tämä on hyvää paitsi ihmiselle yksilönä myös koko kansanterveydelle ja erityisesti mielenterveydelle. Kunhan vain ylimääräiset vaaratilanteisiin johtavat hassuttelut saataisiin kitkettyä pois.
Tekstini lopuksi heitän kaikille juhlijoille haasteen: nauttikaa ja juhlikaa, olette ansainneet sen. Yritetään kuitenkin kaikki kansalaiset kollektiivisti tarjota virkavallalle mahdollisimman rauhallinen juhannus.
Kirjoittaja on toimittaja.