Myrskyn silmään jou­tu­nut ko­koo­muk­sen Matti Ma­tin­heik­ki val­tuus­ton tu­lo­kär­jes­sä, ex-pää­mi­nis­te­ri Juha Sipilä alue­val­tuus­ton suu­ri­tu­loi­sin – katso listat

Oulun kaupunginvaltuustossa istuvista poliitikoista 11 henkeä ylsi viime vuonna verottajan tietojen mukaan yli 100 000 euron yhteistuloihin, aluevaltuutetuista taas 10 henkeä.

Oulun kaupunginvaltuustossa istuvista poliitikoista 11 henkeä ylsi viime vuonna verottajan tietojen mukaan yli 100 000 euron yhteistuloihin.

Kärkipaikkaa pitää virkauralta Oulun yhdyskuntajohtajan paikalta kokoomuksen kuntapoliitikoksi vaihtanut Matti Matinheikki yli 240 000 euron vuosituloillaan. Kyse oli puhtaasti ansiotuloista – pääomatuloja Matinheikillä ei ollut.

Matinheikki ilmoitti vastikään pidättäytyvänsä toistaiseksi kaikista luottamustoimistaan. Poliisi tekee esiselvitystä hänen varoitukseen johtaneista toimistaan yhdyskuntajohtajana.

Kokoomuksen riveistä löytyy myös toiseksi eniten tuloja saanut valtuutettu Tomi Kaismo yli 222 000 euron kokonaistuloilla joista valtaosa pääomatuloa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä